Poliisin mukaan kevät on saanut jälleen polkupyörävarkaat liikkeelle. Esimerkiksi Sisä-Suomen poliisilaitoksen mukaan ilmoitettujen pyörävarkauksien määrä on vilkastunut talvikuukausista. Keväällä ja kesällä pyöriä varastetaan enemmän kuin muina vuodenaikoina. Ilmiö on jokavuotinen.
- Tahti alkaa kiihtyä kesää kohti, sanoo rikosylikonstaapeli Pekka Ylinen Sisä-Suomen poliisista.
Varastetuista myyntiin laitetuista pyöristä on jatkuvasti tutkintoja käynnissä. Pyöriä myydään etenkin netissä. Suuri osa pyörien anastamisista jää selvittämättä.
- Saadaan niitä selvitettyäkin, jos on jotain mistä ottaa kiinni, esimerkiksi valvontakameran kuvaa tai jos varkaus on tapahtunut yleisellä paikalla.
Monet tapauksista riippuvat siitä, onko omistaja kirjannut pyörän tunnistetiedot ylös. Niiden avulla kadonnut pyörä voi putkahtaa esiin toisen tutkinnan yhteydessä. Ylisen mukaan pyöräilijät pitävät melko hyvin pyöristään huolta. Peruslukituksen lisäksi käytetään myös vahvempaa lukitusta.
Polkupyörävarkauksien määrä Suomessa kasvoi lähes vuosikymmenen ajan, kunnes viime vuonna kääntyi hienoiseen laskuun. Finanssialan keskusliiton mukaan ilmoituksia varastetusta pyörästä tehtiin vakuutusyhtiöille 17 800 ja poliisille 20 300 viime vuonna, kun edellisvuoden luvut olivat 18 400 ja 22 800.
STT