Uutiset

Yli 300 lintutornissa kisataan ensi lauantaina

today2.5.2017

share close

BirdLife Suomen Tornien taisto järjestetään ensi lauantaina 6.5. Jokakeväisessä tapahtumassa lintuharrastajat pyrkivät näkemään tai kuulemaan mahdollisimman monta lintulajia lintutornista kahdeksan tunnin aikana (klo 5–13). Samalla tehdään lintuharrastusta tunnetuksi ja kerätään varoja äärimmäisen uhanalaisen heinäkurpan suojeluun.

Tornien taisto järjestetään tänä keväänä 24. kerran, ja tapahtumaan on ilmoittautunut yli 300 lintutornia etelärannikolta Lappiin ja Ahvenanmaalta Pohjois-Karjalaan. Lintutornikisa järjestetään samaan aikaan myös Ruotsissa ja Tanskassa.

Kisalijoiden lisäksi yleisö on tervetullut jokaiseen kisaan osallistuvaan torniin. Noin 80 tornilla järjestetään lisäksi opastettu linturetki klo 10. SUN Radion kuuluvuus alueelta mukaan ovat ilmoittautuneet 2.5. mennessä Hämeenlinnan Kahilisto Honkalanrannan lintutorni, Kangasalan Pohtoilammi, kosteikkotorni ja Pohtiolammi lintutorni, Oriveden Pappilanniemen lintutorni, Pirkkalan Pappilan lintutorni, Pälkäneen Tykölänjärvi pohjoistorni, Sastamalan Ekojärvi sekä Urjalan Kortejärven lintutorni.

BirdLife Suomen verkkosivuilta löytyy listattuna kaikki mukaan osallistuvat lintutornit ->

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%