Uutiset

Vuores-päivää vietetään sunnuntaina

Vuores-päivää vietetään sunnuntaina

Vuoreksen kaupunginosaa ja sen asuntotarjontaa esitellään koko perheen ilmaistapahtumassa, joka järjestetään sunnuntaina 21.5.2017 kello 13-15.30 Vuores-talolla. Tapahtuman järjestää Tampereen kaupungin tytäryhtiö Vuores Palvelu Oy yhdessä Tampereen kaupungin sekä alueen rakennusliikkeiden, yritysten ja yhdistysten kanssa.

Jo neljättä kertaa järjestetyn Vuores-päiväksi nimetyn tapahtuman pääesiintyjä on tänä vuonna  Anssi Kela. Lapsia ilahduttavat televisiosta tutut liikennepuistokonstaapelit Maltti ja Valtti. Juontajana toimii edellisvuosien tapaan Simo Frangén.

Lisäksi tapahtumassa on muun muassa Vuores-aiheinen tietovisa, MLL Vuores ry:n lasten temppurata ja lastentarvikekirppis, Tampereen Pallo-Veikkojen maalitutka ja muuta jalkapallotoimintaa sekä Anniston tallin islanninhevosia. Pientä purtavaa tapahtumassa tarjoillaan Vuoreksen koulun vanhempainyhdistyksen kahvilassa, Vuoreksen asukasyhdistyksen makkarakojulla ja Vuoreksen partiolippukunnan Tervaksentekijöiden letunpaistopisteellä.

Päivän aikana rakennusliikkeet esittelevät valmiita ja tulevia asuntokohteitaan Vuoreksessa. Tapahtumassa voi tutustua myös esimerkiksi Vuoreksessa toimiviin yrityksiin ja yhteisöihin sekä alueen kehittymiseen.

Tampereen eteläpuolella sijaitsevan Vuoreksen rakentaminen jatkuu kiivaana. Vuorekseen on viime vuosina valmistunut selvästi eniten asuntoja kaikista Tampereen kaupunginosista. Kaikkiaan Vuorekseen on valmistunut yli 1600 asuntoa kerros-, rivi- ja omakotitaloihin, ja noin 2300 asuntoa on rakenteilla tai suunnitteilla. Kunnallistekniikan rakentaminen jatkuu Isokuusen alueella.

Tällä hetkellä Vuoreksessa on noin 3000 asukasta. Valmistuessaan 2020-luvun puolivälin paikkeilla Vuoreksessa voi asua arviolta jopa 14 000 asukasta.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>