Uutiset

Santalahdenpuiston rakennustyöt käynnistyvät

Santalahdenpuiston rakennustyöt käynnistyvät

Tampereen Santalahdenpuiston rakennustyöt alkavat touko-kesäkuun vaihteessa. Puistosta tulee oleskelu- ja harrastuspaikka, jossa voi olla myös veden äärellä. Puisto rakentuu vaiheittain kolmessa vuodessa. Tänä vuonna rakennetaan puiston itäosaa Särkänniemen suuntaan. Itäosaan rakennetaan muun muassa koirapuisto, nurmikumpareita, puistokäytäviä sekä ranta-alueita.

Koirapuisto rakentuu suunnilleen entiselle paikalleen, ja sinne tulee erilliset aitaukset isoille ja pienille koirille. Myös viereistä koirien uimapaikkaa parannetaan rantaa loiventamalla. Koirapuiston itäpuolelle tulee nurmikumpareita oleskeluun. Lisäksi puistoon istutetaan uusia puita, pensaita ja niittyalueita. Rannassa säilytetään nykyistä puustoa.

Itäpuolen laguunirantaa loivennetaan, ja rannan ympäri kiertävä polku kunnostetaan. Polulle rakennetaan uusi jalankulkusilta, jolta pääsee rantaraitille. Jalankulun ja pyöräilyn pääreitti rakennetaan Sahansaarenkadun varteen, se on erotettu viherkaistalla kadusta.

Puiston rakennustyöt tekee Tampereen Infran rakentamispalvelut. Rantaa on jo muotoiltu aiemmin tänä vuonna, ja puiston länsiosan rantaan on tehty louheverhoilu eroosiosuojaksi.

Lue lisää aiheesta:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>