Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Tampereen Hatanpään alueen asemakaavamuutosta varten on tehty kaksi ideavaihtoehtoa, jotka ovat nyt nähtävillä mielipiteiden saamista varten 17.8.2017 saakka. Molemmissa luonnoksissa puistoalue laajenee, sairaalan täydennysrakentaminen mahdollistuu ja alueelle tulee uusia kerrostaloasuntoja.
Luonnokset eroavat toisistaan lähinnä asumisen korttelirakenteiden suhteen. Molemmista vaihtoehdoista on alavaihtoehdot, joissa pysäköinti on ratkaistu eri tavoin perinteisenä pysäköintitalona tai robottipysäköintinä. Asemakaavaluonnoksista kehitetään palautevaiheen jälkeen asemakaavaehdotus.
Kaavamuutos koskee Hatanpään niemellä sijaitsevaa Hatanpään sairaalaa, Hatanpään kartanoaluetta, puistoalueita sekä entistä kaupunginpuutarhan aluetta. Nyt nähtävillä olevissa kaikissa suunnitelmavaihtoehdoissa alueelle syntyy uutta puistoa entisestä kaupungin taimiston alueesta. Nykyistä arboretumia laajennetaan ja muodostetaan uusi, toiminnallinen puisto jossa olisi muun muassa oleilutilaa, liikunta-aktiviteetteja ja kaupunkiviljelyä.
Puistoaluetta lisätään muuttamalla kaavan venesatama-aluetta puistoksi täyttämällä pohjoisessa olevaa Viinkanlahden poukamaa. Suurempi uusi puistoalue muodostuu eteläosaan muuttamalla osa entisestä kaupunginpuutarhan varasto- ja taimistoalueesta uudeksi toimintapuistoksi Bojenkadun päässä.
Suunnittelualueen pinta-ala on noin 40 hehtaaria, josta noin 12 hehtaaria on vesialuetta. Tampereen kaupunki omistaa suunnittelualueen.
Kirjoittaja: Kaisu Lämsä
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.