Uutiset

Mustikkasadosta tulossa keskinkertainen

today14.7.2017

share close

Pölyttäjät ovat ahertaneet mustikkametsissä ja tasanneet kukinnan perusteella odotettuja satonäkymiä. Mustikkasadosta on tulossa keskinkertainen koko maassa. Eteläisessä Suomessa mustikka on poimintakypsää parin viikon kuluttua, tiedottaa Luonnonvarakeskus.

Mustikan satonäkymät olivat kukinnan perusteella paremmat eteläisessä Suomessa. Pölytys onnistui kuitenkin paremmin Jyväskylän pohjoispuolella, ja erot tasoittuivat. Keski- ja Pohjois-Suomessa on siten odotettavissa keskinkertainen mustikkasato heikohkosta kukinnasta huolimatta.

Puolukka ei vielä ole päässyt riittävän monessa paikassa raakileeksi, jotta sen pölyttymisestä voisi tehdä arvioita, mutta mustikan onnistunut pölytys lupaa hyvää puolukkasadollekin. Puolukan kukinta on ollut useimmissa havaintometsissä keskimääräistä runsaampaa.

Viileä kevät ja alkukesä ovat myöhästyttävät marjojen kypsymistä parilla, kolmella viikolla siitä, mihin viime vuosina on totuttu. Puolukan kypsymistä saataneen odottaa syyskuulle saakka.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%