Uutiset

Eemi Tervaportti on Vuoden Vasenkätinen

today10.8.2017

share close

Suomen miesten lentopallomaajoukkueen kapteeni ja ykköspassari Eemi Tervaportti on Vuoden Vasenkätinen 2017.

28-vuotias Eemi Tervaportti on pelannut lentopallourallaan kotimaisen Mestaruusliigan lisäksi Ranskassa, Belgiassa ja Turkissa. Huhtikuussa 2017 hän solmi vuoden mittaisen sopimuksen Puolan pääsarjajoukkue Espadon Szczecinin kanssa.

Vuosina 2012–15 äetsäläislähtöinen Tervaportti voitti Belgian mestaruuden kolme kertaa peräkkäin ja Belgian Cupin kaksi kertaa. Suomen mestaruutta Tervaportti juhli Sun Volleyn riveissä kaudella 2009–10.

Tervaportti teki ensiesiintymisensä miesten lentopallomaajoukkueessa kesällä 2010, ja kesästä 2016 saakka hän on ollut maajoukkueen kapteeni. Vuoden lentopalloilijaksi Tervaportti on valittu vuonna 2013.

Toimittaja Arto Nyberg haastattelee Tervaporttia Akaassa Vasenkätisten Vestivaalilla 12. elokuuta, jolloin passari saa myös haltuunsa Vuoden Vasenkätisen kiertopalkinnon.

Viime vuonna palkinnon sai nyrkkeilijä Satu Lehtonen ja häntä ennen muun muassa Jörn Donner, Jukka Rasila, Jari Tervo, Jonna Tervomaa. Vuoden Vasenkätisen valitsee Akaan elävän musiikin yhdistys Almu.

Kirjoittaja: Valtteri Kujansuu

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%