Uutiset

Hämeenlinnassa pääsi liikaa klooria vesijohtoveteen – syynä kemikaalin syöttöhäiriö

today15.8.2017

share close

Hämeenlinnan itäpuolella havaittiin tänä aamuna Vaarinpellon, Tyrynojan, Katuman ja Käikäälän alueilla vesijohtovedessä kohonnut klooripitoisuus. Hämeenlinnan seudun vesi (HS-Vesi) huuhteli verkostoa klooripitoisen veden laimentamiseksi.

Huuhtelun avulla klooripitoisuus on lähtenyt laskemaan normaalille tasolle suurimmalla osalla alueista. Mikäli asiakkailla vesi haisee voimakkaasti kloorille, suositellaan veden juoksuttamista. Vahvasti kloorille haisevan veden juominen ei välttämättä ole miellyttävää, mutta muutoin vettä voi käyttää normaalisti.

Kohonnutta klooripitoisuutta on tällä hetkellä toimenpiteistä huolimatta vielä mm. Kankaantaustassa. Poikkeustilanteen aiheuttajaksi on selvinnyt kemikaalin syöttöhäiriö laitoksella. Tilanne on sen osalta korjattu heti aamusta. Selvitystyö ongelman toistumisen estämiseksi on aloitettu.

Kirjoittaja: Valtteri Kujansuu

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%