Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Tampereen taidemuseon alueen sekä Pyynikintorin yleinen kansainvälinen suunnittelukilpailu on ratkaistu. Tampereen taidemuseon alueen kansainvälisen suunnittelukilpailun on voittanut helsinkiläinen arkkitehtitoimisto AOR:n työ nimeltä Siilo. Ensimmäinen palkinto on arvoltaan 70 000 euroa.
Tuomaristo jakoi myös kaksi kolmatta sijaa kahdelle ehdotukselle. Ne ovat nimimerkit ”TAD Tampere Art District” ja ”dogma”.
Kilpailun tuomaristo suosittelee Tampereen kaupunginhallitukselle, että sekä museon että taidemuseon tontilla olevan asuinkerrostalon suunnittelutyö annetaan voittaneen ehdotuksen tekijöille. Käyttämällä molemmissa hankkeissa samaa suunnittelijaa, voidaan parhaiten varmistaa tontin huolto- yms. järjestelyjen toimivuus. Rakennusten sijaitessa hyvin lähellä toisiaan tulee varmistaa myös arkkitehtoninen tasapaino asuinrakennuksen ja julkisen taidemuseon välillä.
Parhaissa kilpailuehdotuksissa esitettyjä ratkaisuja tullaan käyttämään Pyynikintorin ja ympäristön suunnittelun ja kehittämisen pohjana. Tampereen kaupunki voi tilata jatkosuunnittelua palkittujen ehdotusten tekijöiltä.
Kilpailualueelle kilpailuehdotuksissa esitettyä muuta täydennysrakentamisen suunnittelua tullaan käyttämään asemakaavoituksen pohjana. Rakentaminen toteutetaan erillisinä hankkeina tontinluovutuskilpailuilla.
Kirjoittaja: Kaisu Lämsä
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.