Uutiset

Pasi Kaukoranta Kankaanpään Mailan urheilutoimenjohtajaksi

today14.9.2017

share close

Kaudesta 2016 lähtien KaMan superpesisjoukkueen henkisenä valmentaja toiminut Pasi Kaukoranta aloittaa seuran urheilutoimenjohtajana.

Urheilutoimenjohtajan tehtävässään Kaukorannan vastuulla on erityisesti kehittää KaMan toimintaa ammattimaisemmaksi ja urheilullisemmaksi. Hän on samalla myös seuran edustusjoukkueen valmennuksen ja pelaajien esimies. Merkittävässä osassa Kaukorannan työssä tulee olemaan junioreiden pelaajapolun rakentaminen. Lisäksi hänen vastuulle kuuluu myös jatkossakin superpesisjoukkueen henkinen valmennus. Siviilikoulutukseltaan Kaukoranta on kasvatustieteiden maisteri.

Pitkän ja menestyksekkään uran jääkiekkovalmentajana tehnyt Kaukoranta oli mukana Porin Ässien kausien 2012- 2013 mestaruusjoukkueen sekä 2005-2006 hopeajoukkueen valmennustiimeissä. Ässien nuorten liigajoukkueen hän valmensi hopealle kaudella 2013-2014. Lisäksi hän on toiminut valmennustehtävissä jääkiekossa muun muassa JYP:n, TPS:n ja HIFK:n organisaatioissa.

Kauden 2018 joukkueestaan KaMa tiedottaa ensiviikolla.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%