Uutiset

Kaksikko vangittiin lauantain takaa-ajosta – epäillään neljästä murhan yrityksestä

today20.9.2017

share close

Pirkanmaan käräjäoikeus on vanginnut miehen ja naisen liittyen viikonlopun takaa-ajoon Pirkanmaalla ja Satakunnassa. Takaa-ajon aikana pakoautosta ammuttiin useasti kohti poliiseja.

25-vuotias nainen ja 38-vuotias mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä neljästä murhan yrityksestä. Lisäksi miestä epäillään kahdesta ampuma-aserikoksesta sekä törkeästä varkaudesta.

Naista epäillään kahdesta ampuma-aserikoksesta, törkeästä varkaudesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä törkeästä rattijuopumuksesta.

Lauantai-illan tapahtumat saivat alkunsa Nokialla kuuden aikaan, kun rattijuopumusepäilyä selvittämään mennyttä poliisia kohti ammuttiin autosta. Seurasi takaa-ajo, jonka aikana pakoautosta ammuttiin useita kertoja poliisipartioita kohti. Poliisi sai auton pysäytettyä vasta Huittisissa hieman ennen yhdeksää ja otti kaksi ihmistä kiinni. Kiinniottotilanteessa poliisi ampui pakoautossa ollutta miestä, jonka epäillään ampuneen kohti poliiseja. Poliiseja ei loukkaantunut.

Molemmilla epäillyillä on aiempia rikostuomioita, miehellä kymmeniä. Hänet on tuomittu vuosien varrella muun muassa useista väkivalta- ja huumausainerikoksista. Jo vuonna 2011 annetussa hovioikeuden tuomiossa todetaan, että mies oli vuoden 1999 syyskuun jälkeen tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen 23 kertaa.

Miehellä on rikoshistoriaa viime vuosiltakin. Esimerkiksi kesällä 2014 mies tuomittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa kahdesta törkeästä pahoinpitelystä. Tuomion mukaan mies oli lyönyt ja kuristanut naista sekä ampunut tätä kolme kertaa ilmakiväärillä. Nainen kertoi miehen hermostuneen, kun mies oli huomannut naisen viestitelleen entisen poikaystävänsä kanssa. Kyseessä ei ole nyt vangittu nainen.

Toisessa tapauksessa mies oli yllättäen lyönyt toista miestä kirveen hamarapuolella päähän. Sen jälkeen hän oli vielä lyönyt uhria fileerausveitsellä niin, että veitsen terä oli katkennut.

STT

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%