Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Pirkanmaalla on alkamassa neljä bio- ja kiertotalouden sekä vesienhoidon edistämiseen tähtäävää hanketta hallitusohjelman kärkihankerahoituksella.
Ympäristöministeriö myönsi rahoitusta neljälle hankkeelle, jotka toteuttavat hallituksen Kiertotalouden läpimurto ja puhtaat ratkaisut käyttöön -kärkihanketta.
Pirkanmaan hankkeissa tavoitellaan vesienhoidon tehokkaan ja toimintakykyisen toimintaorganisaatiomallin rakentamista Ikaalisten reitille, alueellisen ravinnekierrätysyhteistyömallin luomista Kangasalla, virtsan erilliskeräilyn ja lannoitekäytön konkreettista soveltamiskonseptia Hiedanrannassa sekä rakennekalkituksen vaikutuksen selvittämistä Pakkalanjärven fosforikuormitukseen.
Pirkanmaan keskeisen vesistöalueen Ikaalisten reitin vedet ovat huonommassa tilassa kuin Pirkanmaan vesistöt keskimäärin, vaikka virkistyskäyttöarvoltaan alue on erittäin merkittävä. Alue on vesistöiltään ja maankäytöltään hyvin monipuolinen ja sen voidaan ajatella olevan vesistö- ja kuormitusnäkökulmasta ”Pirkanmaa pienoiskoossa”. Alueelle sijoittuvat myös valtakunnan tasolla kolme merkittävää raakkujokea.
BioKierto-hankkeessa kehitetään alueellisen ravinnekierron mallia Kangasalalla, jossa elintarviketeollisuus, maa- ja puutarhatalous ovat keskittyneet maantieteellisesti pienelle alueelle. Ravinnekiertojen kehittämisellä haetaan alueelle lisää kiertotaloutta, jonka odotetaan tuovan taloudellisia sekä ympäristöllisiä hyötyjä.
Tampereen Hiedanrannan erottelevien kuivakäymälöiden ja -pisuaarien virtsaa hyödynnetään peltomittakaavan lannoituskokeissa. Kokeilut ovat osa elokuussa käynnistynyttä HIERAKKA-hanketta, jossa kerätään tietoa virtsan lannoitekäytön pitkäaikaisvaikutuksista ja haitta-aineista. Samalla edistetään virtsan lannoitekäyttöä ja myönteisempää asenneilmapiiriä.
Pakkalanjärvi on Kangasalan Sahalahdella sijaitseva matalahko ja ekologiselta tilalta heikoksi luokiteltu järvi. Järvi on ollut aiemmin pahoin rehevöitynyt ja sinileväkukintoja on havaittu kasvukaudesta riippuen, jopa siinä määrin että järven virkistyskäyttö on estynyt. Järven keskisyvyys on vain 0,6-1,0m lähteestä riippuen, vesi sameaa ja järvi mutapohjainen. Järven tilan parantamiseksi perustetun suojeluyhdistyksen toiminnan puitteissa on mm. tehty järvikortteen niittoa, roskakalojen poistoa, järven hapetusta ja muita toimia järven tilan parantamiseksi.
Kärkihanketuki hankkeille on yhteensä yli 0,6 milj. euroa. Hankkeet päättyvät vuoden 2019 loppuun mennessä.
Kirjoittaja: Kaisu Lämsä
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.