Uutiset

Pirkanmaan hirvieläinonnettomuuksien vähentämissuunnitelma valmistunut

Pirkanmaan hirvieläinonnettomuuksien vähentämissuunnitelma valmistunut

Pirkanmaan ELY-keskus ehdottaa yhdessä Satakunnan ja Hämeen Riistakeskuksen ja alueellisten riistanhoitoyhdistysten kanssa laatimassaan hirvieläinonnettomuuksien vähentämissuunnitelmassa liki paria sataa toimenpidettä, joilla Pirkanmaan tieliikenteen hirvieläinonnettomuusmäärää voidaan vähentää. Tehokas yksittäinen toimi on eläinkannan suunnitelmallinen säätely. Selvitys on osa Pirkanmaan ELY-keskuksen liikenneturvallisuustyötä.

Pääosa eläinonnettomuuksien vähentämissuunnitelman yhteensä 187 toimenpiteestä koskee hirvivaroitusalueiden uudelleen kohdentamista, varoitusmerkkien asettamista sekä peuravaara-alueiden merkitsemistä. Lisäksi suunnitelmassa ehdotetaan riista-aitojen korjaamista, jatkamista ja uusien rakentamista. Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoituksen laskemista syksyllä valkohäntäpeuran vahvoilla esiintymisalueilla ehdotetaan siirrettäväksi nykyistä aiemmaksi.

Vuonna 2015 Pirkanmaan maanteillä tapahtui 117 hirvionnettomuutta ja 535 peuraonnettomuutta. Tosiasiassa peuraonnettomuuksien määrä todennäköisesti on paljon suurempi kuin tämä poliisin tietoon tulleiden onnettomuuksien tilastotieto osoittaa, sillä syksystä 2015 lähtien poliisi ei ole käynyt tällaisilla onnettomuuspaikoilla, jos ei ole sattunut henkilövahinkoja.

Sekä hirvien että valkohäntäpeurojen kanta on Pirkanmaalla vahva. Hirviä esiintyy runsaimmin Pirkanmaan pohjoisosan suotuisilla ja laajoilla Virtain, Parkanon, Längelmäveden ja Mäntän ympäristön laidunalueilla. Lukumäärän arvellaan olevan keskimäärin noin 3 - 4 yksilöä tuhatta hehtaaria kohden.

Valkohäntäpeurojen kanta on selvästi muuta Pirkanmaata vahvempi Lempäälässä, Urjalassa, Punkalaitumella ja Sastamalassa, missä peurakannaksi arvioidaan keskimäärin noin 10 - 20 yksilöä tuhannella hehtaarilla.

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>