Uutiset

Hervannan valtaväylän ylittävä Laulunsilta käyttöön

today19.10.2017

share close

Tampereella Hervannan valtaväylän ylittävä pyöräily- ja jalankulkutie Laulunsilta saadaan jälleen käyttöön tämän viikon lopulla. Silta suljettiin kesän alussa raitiotien rakentamistöiden vuoksi. Sillan käyttöönottoa juhlistetaan perjantaina 20.10.2017 klo 12 Tampereen Teekkarikuoron lauluyhtyeen kajauttaessa sillalla aiheeseen sopivan kappaleen. Paikalla on jaossa myös ratikka-aiheisia ilmapalloja ja heijastimia.

Laulunsillan toista päätä on muokattu siten, että raitiovaunu mahtuu kulkemaan sillan alta. Lisäksi sillan rakenteita on vahvistettu tukimuureilla.

Laulunsilta sijaitsee Turtolan ja Muotialan alueella ja se on alueen keskeinen jalankulku-ja pyöräilyväylä. Toinen merkittävä Hervannan valtaväylän ylittävä silta on Nekalantien ja Sotilaankadun yhdistävä Kokin risteyssilta, jossa on myös tehty raitiotietöitä. Myös Kokin sillan liikennejärjestelyt päättyvät lähiaikoina, ja sekin saadaan jälleen normaalikäyttöön.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%