Uutiset

Kansi ja Areena -hankkeen yhteiskuntataloudellisten vaikutusten arviointi päivitetty

Kansi ja Areena -hankkeen yhteiskuntataloudellisten vaikutusten arviointi päivitetty

Tampereen Kannen ja Areenan rakentaminen käynnistyy ns. eteläkannen osalta investointipäätöksen syntymisen jälkeen, tiedottaa Tampereen kaupunki. Eteläkannen rakentamisen valmistelevia töitä ratapihalla on aloitettu, jotta valmius varsinaisen rakentamisen aloittamiseen on syksyn 2017 aikana. Ensimmäisessä vaiheessa Sorin sillan eteläpuolelle rakennetaan yhteensä lähes 80 000 kerrosneliömetriä. Sillan eteläpuolella merkittävin rakennus on noin 13 000 katsojan monitoimiareena, joka valmistuu syksyllä 2021.

Deloitte Consulting Oy on päivittänyt syksyn 2017 aikana hankkeen yhteiskuntataloudellisen vaikutusanalyysin vastaamaan hankkeen viimeisiä suunnitelmia. Edellinen analyysi tehtiin syksyllä 2015 arvioidun hankesisällön pohjalta. Analyysiin vaikuttavia muutoksia ovat suunnitelmien kehittyminen ja tarkentuminen. Vuonna 2016 myönnetyillä asemakaavapoikkeamilla saadaan lisää asumista Kannelle. Tämä tukee Tampereen kaupungin strategista tavoitetta keskustan kasvusta ja kehittämisestä. Hankkeen toimintakonsepti sekä suunnitelmat ovat kehittyneet syksyn 2015 arviota tehokkaammaksi ja palveluiltaan monipuolisemmaksi ja vetovoimaisemmiksi.

Hankkeen yhteiskuntataloudellisen vaikutusanalyysin mukaan, että valmiin Kannen työllistämisvaikutukset ovat laskeneet ja rakentamisaikaisten työpaikkojen määrä on kasvanut. Rakentamisen aikana vuosina 2017 - 2025 hanke luo kokonaisvaikutuksena laskennallisesti Tampereelle keskimäärin 1169 työpaikkaa vuosittain (vuonna 2015 arvio 1129) ja koko Suomeen 1900 työpaikkaa vuosittain (1826).

Päivitetyn arvion mukaan valtion saamat verotulot rakentamisaikana ovat 131 miljoonaa euroa eli 34 miljoonaa euroa suuremmat kuin vuoden 2015 arvion mukaan (97). Hankkeen laskennallinen verovaikutus Tampereelle vuosina 2017 - 2025 on 54,4 miljoonaa euroa (vuonna 2015 arvio 52,9). Kannen valmistumisen jälkeiset vuotuiset verovaikutukset Tampereen kaupungille vuodesta 2026 eteenpäin ovat 9,5 miljoonaa euroa vuodessa (vuoden 2015 arvio 12,7).

 

Areenan yhteyteen rakennetaan lähes 300 huoneen hotelli. Sillan eteläpuolelle sijoittuu lisäksi 15 000 neliömetriä vuokrattavaa liike- ja toimitilaa, josta kasinon käyttöön tulee runsaat 10 %. Ensimmäiseen vaiheeseen mahtuu lisäksi runsaat 400 asuntoa. Sorin sillan pohjoispuolelle rakennetaan sillan eteläpuolen valmistuttua 40 000 kerrosneliömetriä, josta merkittävä osa on tämän hetken suunnitelmien mukaan asuntorakentamista.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>