Uutiset

Ensimmäinen Miniteatterikesä Mäntässä -tapahtuma onnistui

Ensimmäinen Miniteatterikesä Mäntässä -tapahtuma onnistui

Tampereen Teatterikesän ja Serlachius-museoiden yhteistyössä järjestämä Miniteatterikesä Mäntässä -tapahtuma 15.–19. marraskuuta onnistui erinomaisesti ja keräsi hyvin yleisöä.

Ensimmäistä kertaa järjestetyssä tapahtumassa oli kuusi esitystä, jotka keräsivät yhteensä lähes 500 katsojaa. Katsomoiden täyttöaste oli 87 prosenttia. Loppuunmyytyjä näytöksiä olivat Juha Hurmeen Puupää-esitys sekä Kati Outisen monologi Niin kauas kuin omat siivet kantaa. Viikonlopun aikana museoissa vieraili yli 700 kävijää.

– Olemme erittäin tyytyväisiä tapahtuman kävijämäärään ja sen lämminhenkiseen tunnelmaan. Saimme erityiskiitosta siitä, että näin sateisena ja pimeänä vuodenaikana tarjoamme katsojille puhuttelevia ja vahvoja esityksiä, viihdyttäviä musiikkinumeroita ja riemullista tanssia, kertoo Teatterikesän toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl.

Tampereen Teatterikesän ja Serlachius-museoiden suunnitelmissa on järjestää tapahtuma myös tulevaisuudessa. Tavoitteena on jatkaa Miniteatterikesää Mänttä-Vilppulan syksyssä – mahdollisesti jopa vuosittain.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>