Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Pirkanmaalla Pälkäneellä on tapahtunut öljyvahinko Kollolantiellä sijaitsevalla pohjavesialueella, kertoo pelastuslaitos. Pelastuslaitoksen mukaan Pälkäneen kunnan vedenottoalueelle on päässyt 700–800 litraa kevyttä polttoöljyä.
Onnettomuus tapahtui, kun öljysäiliö putosi maahan kuorma-auton lavalta.
Pälkäneen veden ja kunnan edustajat ovat onnettomuuspaikalla. Pelastuslaitoksen mukaan vedenottamo on valmiina katkaisemaan vedenjakelun, jos pohjavesi saastuu.
– Jos kävisi niin, että pohjavesi saastuu, ei siitä pitäisi olla ihmisille haittaa. Sitten vedenjakelu keskeytetään välittömästi, kertoo palomestari Heikki Havukainen.
Pelastuslaitos kaivaa parhaillaan maaperää onnettomuuspaikalla. Vielä ei tiedetä, onko öljyä päässyt pohjaveteen asti.
– Sitä on mahdotonta arvioida. Sitten vasta tiedetään, kun on saatu riittävästi maata pois ja nähdään minne asti öljyä on mennyt.
Onnettomuudesta tehtiin hälytys hieman ennen puolta kahdeksaa.
STT
Kirjoittaja: Kaisu Lämsä
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.