Uutiset

Tampere haluaa lisää matkailijoita

Tampere haluaa lisää matkailijoita

Tampere haluaa kasvattaa matkailijoiden määrää. Elinvoima- ja osaamislautakunta on hyväksynyt sopimuksen matkailu ja tapahtumapalvelujen hankinnasta Visit Tampere Oy:ltä täksi vuodeksi.

Tavoitteena on lisätä Tampereen kansainvälistä tunnettuutta, kasvattaa kansainvälisten ja kotimaisten matkailijoiden määrää sekä lisätä suurtapahtumia ja kongresseja. Tähän pyritään muun muassa kehittämällä palvelutarjontaa- ja markkinointia, sekä edistämällä digitaalisia palveluja.

Visit Tampere Oy:n matkailu- ja tapahtumapalvelujen sopimuksen kokonaisarvo on yli kaksimiljoonaaneljäsataatuhatta euroa vuonna 2018. Päätökseen on varattu oikeus neuvotella sopimus uudelleen, jos kaupungin talouden tasapainottaminen sitä edellyttää.

Pirkanmaalla myös Nokia panostaa matkailuun keväällä.  Kaupunki on uudistamassa imagoaan matkailukaupunkina ja julkaisee huhtikuussa visitnokia.fi-nettisivut. Vetovoimatekijöinä ovat mm. Tapsan tahdit, kylpylähotelli Eden, Nokian työväenteatteri sekä Tehdas 108. Pohdinnassa on myös ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksien parantaminen.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>