Uutiset

Pirkanmaan kansanedustajat esittävät valtatie 3:n Hämeenkyrön ohitustietä rakennettavaksi

today31.1.2018

share close

Pirkanmaan kansanedustajat esittävät valtatien 3:n Hämeenkyrön ohitustietä rakennettavaksi. Puutteita nähdään olevan liikenteen sujuvuudessa ja liikenneturvallisuudessa sekä valtatien yleisessä laatutasossa.

Valtatie 3:n liikennemäärä on Hämeenkyrössä suunnittelualueella 9 500-11 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskaan liikenteen osuus on yli 10 prosenttia. Viime vuosina tieosuudella Hämeenkyröstä Pohjanmaalle on sattunut useita kuolemaan johtaneita onnettomuuksia.

Tärkeimmäksi investointikohteeksi Pirkanmaan kansanedustajat nostavat valtatien 3 linjauksen muutoksen Hämeenkyrön kohdalla. Ohitustien suunnitelmat ovat valmiina ja mahdollistavat nopean toteutuksen.

Käynnistymässä on Kyröskosken eritasoliittymän rakentaminen onnettomuusherkkään risteykseen. Tuon investoinnin jälkeen, Pirkanmaan kansanedustajien mukaan, olisi välttämätöntä käynnistää heti siihen liittyvä valtatien linjauksen muutos välillä Kyröskoski – Hanhijärvi. Tätä ns. Hämeenkyrön ohitustietä on tavoiteltu jo vuosikymmeniä, mutta se on aina jäänyt toteutustaan odottavaksi kohteeksi.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%