Uutiset

Sulkavuoren uuden jätevedenpuhdistamon rakentaminen alkaa huhtikuussa

Sulkavuoren uuden jätevedenpuhdistamon rakentaminen alkaa huhtikuussa

Sulkavuoren keskuspuhdistamon rakentaminen käynnistyy huhtikuussa 2018 ja valmistuu 2023-2024. Hankkeen kustannusarvio on tämän hetken kustannustasolla n. 300 miljoonaa euroa, jonka lisäksi kaikkien yhteistyökuntien alueella toimivat vesihuoltolaitokset ja Tampereen kaupunki tekevät hankkeeseen liittyviä omia töitä 20-30 miljoonan euron edestä vuoteen 2030 asti.

Uusi puhdistamo puhdistaa Tampereen, Kangasalan, Lempäälän, Pirkkalan, Vesilahden ja Ylöjärven jätevedet eli hyvin laajalta alueelta Pirkanmaalla. Jätevettä puhdistetaan keskimäärin n. 100 000 m3 vuorokaudessa.

Hankkeessa mukana olevien kuntien kustannusosuudet ovat määräytyneet sen mukaan, kuinka paljon Keskuspuhdistamo tulee niitä palvelemaan. Tampereen osuus on yli 70 prosenttia.

Sulkavuoreen louhitaan maanalainen puhdistamo, joka on nykyiaikainen puhdistamoratkaisu. Kalliopuhdistamoja on jo käytössä esimerkiksi Turussa ja Tukholmassa.

Sulkavuoren puhdistamon rakentaminen kallion sisään tuottaa valtavan määrän, n. 1, 6 miljoonaa kuutiometriä louhetta. Määrä tarkoittaa noin 120 000 autokuormaa. Valtaosa louheesta hyödynnetään uuden, suunnittella olevan Tampereen kaupunginosan Hiedanrannan, täyttöihin, sen lisäksi louhetta jalostetaan myös puhdistamon omaan rakennustoimintaan.

Uusi keskuspuhdistamo edellyttää siirtoviemäreiden rakentamista nykyisiltä puhdistamoilta Sulkavuoreen sekä puhdistetun veden purkuputken rakentamista. Lempäälän puhdistamolta rakennetaan siirtoviemäri Tampereen Multisiltaan. Puhdistetut jätevedet johdetaan Pyhäjärveen. Jätevedet ovat nykyistä puhtaampia, minkä takia alapuolisten vesistöjen, Pyhäjärven ja Lempäälän Kirkkojärven tilan uskotaan entisestään parantuvan.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>