Uutiset

Toiminta Ruutanan päiväkodissa jatkuu

Toiminta Ruutanan päiväkodissa jatkuu

Ruutanan päiväkodin toiminta jatkuu nykyisissä tiloissa toistaiseksi, tiedottaa Kangasalan kaupunki. Viime kesänä tehdyssä kuntoarviossa päiväkodin vanhassa osassa on rakenteita, joissa on vaurioitumisriski. Rakenneavauksissa on todettu mikrobiperäistä hajua ja kuivuneita kosteusvauriojälkiä, ja rakenteissa on lisäksi ilmavuotoja, jolloin rakenteiden sisällä olevien epäpuhtauksien kulkeutuminen sisäilmaan on todennäköistä.

Kangasalan kaupungin linjaus sisäilmaongelmissa on, että asia käsitellään sisäilmatyöryhmässä, joka suosittelee tarvittavat toimenpiteet. Sisäilmatyöryhmä koostuu eri alojen asiantuntijoista, jotka ottavat kantaa rakennuksen sisäilmaolosuhteisiin. Työryhmän tehtävänä on koordinoida ja seurata sisäilmaongelman selvittämistä sekä tiedottaa asian etenemisestä. Sisäilmaprosessi etenee oireilmoitusten ja kohdekäyntien kautta asian käsittelyyn sisäilmatyöryhmässä.

Kaupungin sisäisessä tiedottamisessa tapahtuneiden väärinkäsitysten vuoksi Ruutanan päiväkodin toiminnan siirtämistä alettiin valmistella jo ennen kuin tulevista toimenpiteitä rakennuksen kunnon parantamiseksi oli riittävästi tietoa. Tämän vuoden alussa Ruutanan päiväkodin tilat ylipaineistettiin, ilmanvaihtoa tehostettiin ja paikalle asennettiin ilmanpuhdistuslaitteita. Nämä toimenpiteet tehtiin sisäilmanlaadun parantamiseksi siihen asti kunnes kaupunki päättää jatkotoimenpiteistä.

Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus tehdään tämän vuoden alussa nopealla aikataululla ja tällä tutkimuksella täydennetään aikaisempia tutkimuksia. Tämän tutkimuksen perusteella saadaan lopullinen arvio koko rakennuksen kunnosta ja kaikista sisäilmaan vaikuttavista tekijöistä.

Toiminta jatkuu nykyisissä tiloissa siihen asti kun tutkimustulosten perusteella tehdään päätökset jatkotoimista.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>