Uutiset

SaariBluesissa taas kovat esiintyjät

today8.2.2018

share close

Viikinsaaressa kesäkuun 9. päivä järjestettävää SaariBluesia tähdittävät tänä vuonna Erja Lyytinen, Ina Forsman, Wentus Blues Band, Jo’ Buddy ja Joe Vestich.

Viime marraskuussa European Blues Awardseissa Euroopan parhaaksi blueskitaristiksi nimetty Erja Lyytinen kiertää koko tulevan kevään Eurooppaa ja esiintyy Suomessakin neljä kertaa, mutta vuoden 2018 ensimmäinen Tampereen keikka raikaa SaariBluesissa. Viisi studioalbumia ja yhden live-levyn julkaisseen Lyytisen bändissä rumpuja soittaa Iiro Laitinen, bassoa Tatu Back ja koskettimia Kasperi Kallio.

Ina Forsman hurmasi SaariBluesissa vuonna 2015. Kesällä 2018 Ina tekee paluun Viikinsaareen ja vie juhlakansan sisälle bluesiin ja jazziin. Erja Lyytisen tavoin eurooppalaista suosiota nauttiva Forsman on ollut mukana mm. kansainvälisellä Blues Caravan -kiertueella ja julkaissut yhden oman albumin. Vuoden 2012 Idols-kilpailussa huomattu Ina on sittemmin tehnyt näyttävän, nousevan juurimusiikkiuran. Jos Erja Lyytinen on ”nainen ja kitara”, Ina Forsman on ”nainen ja ääni”.

Vuonna 1986 Kokkolassa perustettu Wentus Blues Band julkaisee huomenna perjantaina albumin Throwback. Kova live-bändi tallensi levynsä kolmessa päivässä ja sen kuulee: Wentus Blues Band on pohjoismaisen bluesin kärkiryhmä, jonka taidot on huomattu ja koettu kaikkialla juurimusiikkimaailmassa. Esiintyminen SaariBluesissa on ensimmäinen Tampereella Throwbackin ilmestymisen jälkeen.

Erja Lyytinen, Ina Forsman ja Wentus Blues Band viihdyttävät SaariBluesin tanssilavalla. Ravintolasalin menosta vastaavat puolestaan kaksi kokenutta tamperelaista sinisävelten tulkkia: Jo’ Buddy eli Jussi Raulamo pokkasi juuri Finnish Blues Awardisissa Elämäntyöpalkinnon 35 vuotta kestäneestä urastaan. Myös tamperelaistunut pittsburghilainen Joe Vestich on kiertänyt suomalaista bluestahkoa pitkään, eikä “Amerikan Joen” palo juurimusiikin suuntaan osoita sammumisen merkkejä.

SaariBluesin lipunmyynti käynnistyy perjantaina 9.2.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%