Uutiset

Pirkanmaalla käynnissä laaja valepoliiseihin liittyvä esitutkinta

today15.2.2018

share close

Sisä-Suomen poliisi Pirkanmaalla tutkii useampaa petoskokonaisuutta, joissa epäillyt tekijät ovat esiintyneet poliiseina. Epäillyt ovat soitelleet iäkkäille ihmisille ja saaneet heidät vakuuttumaan siitä, että poliisi on langan päässä ja uhrin rahat ovat juuri sillä hetkellä vaarassa. Uhrien manipulointi on johtanut siihen, että rikolliset ovat saaneet haltuunsa tilien käyttäjätunnuksia ja tunnuslukuja ja niitä käyttämällä he ovat onnistuneet siirtämään uhrien varoja eri tileille ja hävittämään suurimman osan omaisuudesta.

Esitutkinnassa pisimmällä olevassa kokonaisuudessa on onnistuttu saamaan petoksella haltuun lähes satatuhatta euroa neljältä eri uhrilta. Varoja on ehditty jäädyttämään tileille noin 11 000 euroa ja sen lisäksi on saatu takaisin noin 8000 euroa käteistä rahaa, kultakoruja noin 7000 euron arvosta ja kaksi henkilöautoa. Tässä kokonaisuudessa on vähintään 15 epäiltyä, mutta määrä saattaa vielä nousta.

Muiden kolmen petosrikoksen osalta esitutkinta on edelleen kesken niin, että epäiltyjen määrä on vielä täsmentymätön. On todennäköistä, että epäiltyjen kokonaismäärä nousee yli kahdenkymmenen, kun esitutkinta etenee.

Esitutkinnan aikana on ollut vangittuna kuusi henkilöä ja loput ovat olleet pidätettyinä ja kiinniotettuina esiin tulleen perustellun tarpeen ja kunkin roolin mukaan. Rikoshyöty koko kokonaisuudessa on yli 120 000 euroa.

Tällä hetkellä eri puolilla maata on aktiivisessa esitutkinnan vaiheessa useita petoskokonaisuuksia, joilla kaikilla on yhteisenä nimittäjänä poliisina esiintyminen. Myös Sisä-Suomen poliisilaitoksessa Keski-Suomen alueella on esitutkinta käynnissä erittäin laajasta petosvyyhdistä.

Asiasta on viime vuonna tiedotettu usein ja laajasti. Ilmiö tuntuu silti jatkuvan. Tiedottamisella on suuri merkitys tämän rikollisuuden muodon hävittämiseksi. Rikolliset valikoivat uhrinsa iäkkäiden henkilöiden keskuudesta, joten myös omaisten ja läheisten merkitys rikosten ennalta estämisessä on äärimmäisen tärkeä.

Suomessa pankkijärjestelmä on niin hyvin suojattu, että verukkeena käytetyt selitykset uhrin varojen vaarassa olemisesta eivät voi olla tosia. Koskaan ei pidä muussakaan tilanteessa luovuttaa itseään koskevia henkilökohtaisia tietoja puhelimitse varmistumatta siitä, että soittaja on se, kuka hän väittää olevansa.

Poliisi kehottaa kaikkia ottamaan varoitukset totena ja toimimaan niin, että ei itse taikka kukaan lähiomaisista tai muista läheisistä joudu näiden paatuneiden rikollisten uhriksi. Poliisi ei koskaan kysele asiakkaan pankkitunnuksia taikka tunnuslukuja puhelimitse, eikä poliisi koskaan tule kenenkään kotiin kyselemään mainittuja tietoja!

Rikosylikomisario Jari Kinnunen kertoo tutkinnasta lisää Kimmo Hoivassillan haastattelussa:

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%