Uutiset

PAM julisti kaupan alalle ylityökiellon

PAM julisti kaupan alalle ylityökiellon

Palvelualojen ammattiliitto PAM julisti kaupan alalle ylityö- ja liukumien kerryttämiskiellon maanantaista 19.2.2018 klo 6.00 alkaen. PAM on ohjeistanut luottamusmiehiään valvomaan vuokratyöntekijöiden ja tarvittaessa työhön kutsuttavien työntekijöiden käyttöä sekä tarvittaessa puuttumaan niiden käyttöön.

Kaupan liitto muistuttaa, että olemassa olevat alihankinta- ja vuokratyösopimukset ja ulkopuolisen työvoiman käyttö voi jatkua sovitusti edellyttäen, ettei niitä käytetä kuitenkaan työtaistelutilanteesta syntyvän ylityötarpeen täyttämiseksi. Samoin ylitöiden tekeminen ja liukumien kerryttäminen ovat edelleen työntekijän oman suostumuksen varassa PAMin kiellosta huolimatta.

Kaupan liitto ja PAM ovat neuvotelleet 11.1.2018 alkaen kaupan alan työntekijöiden työehtosopimuksesta seuraavalle kahdelle vuodelle. Neuvottelut katkesivat perjantaina 16.2. Kiteytetysti neuvottelut kariutuivat erimielisyyteen palkankorotuksen suuruudesta.

Kaupan liitto on valmis maksamaan yleisen linjan mukaisen palkankorotuksen eli saman verran kuin muissakin jo syntyneissä yksityisen sektorin työehtosopimusratkaisuissa on maksettu. PAM kuitenkin vaatii yleisen linjan ylittävää palkankorotusta.

Kaupan liiton näkemyksen mukaan on selvää, että palkkaratkaisussa ei voida ylittää viennin ratkaisua.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>