Uutiset

Tampereella ilmassa runsaasti katupölyä

Tampereella ilmassa runsaasti katupölyä

Tampereella ja  muissa Suomen suurissa kaupungeissa on ilmassa runsaasti katupölyä. Syynä on erityisesti kylmä, kuiva ja vähätuulinen sää. Hengitettävien hiukkasten vuorokausiraja-arvotaso ylittyi Tampereella tänä vuonna ensimmäisen kerran torstaina 22.2. Pirkankadun mittausasemalla.

Ilmanlaatua on heikentänyt inversiotilanne, joka syntyy talvisin selkeän ja heikkotuulisen yön jälkeen. Tällöin esimerkiksi aamuruuhkassa syntyneet saasteet eivät pääse sekoittumaan, vaan jäävät alimpaan ilmakerrokseen. Kylmempi ilma jää ylempänä olevan lämpimämmän ilman alle. Katupölypitoisuudet kohoavat, kun liikenne nostaa pölyä kuivilla kaduilta.

Hengitettävien hiukkasten (PM10) pitoisuus Pirkankadun mittausasemalla 22.2.2018 oli 57 µg/m3. Vuorokausiraja-arvotaso ylittyy, kun lukema on korkeampi kuin 50 µg/m3. Hengitettävien hiukkasten (PM10) vuorokausiraja-arvon numeroarvo (50 µg/m3) saa ylittyä 35 kertaa kalenterivuoden aikana kullakin mittausasemalla ennen kuin raja-arvo katsotaan ylittyneeksi.

Ilmanlaatu oli perjantaiaamuna tyydyttävä sekä Pirkankadun että Epilän mittausasemilla. Vallitseva säätilanne on heikentänyt viime päivinä ilmanlaatua suurimmissa kaupungeissa. Hiukkasten aiheuttamille terveyshaitoille herkkiä ovat lapset, vanhukset ja hengitys- ja sydäntauteja sairastavat. Korkeat hiukkaspitoisuudet aiheuttavat mm. nuhaa, yskää ja silmien ärtymistä, lisäävät astmakohtauksia, heikentävät keuhkojen toimintakykyä ja lisäävät hengitystulehduksia.

Hiukkasten numeroarvon ylityksiä koskeva tiedote on nähtävillä Tampereen kaupungin internet-sivuilla osoitteessa: www.tampere.fi/ilmanlaatutiedotus.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>