Tampereella Amurin länsiosaan ja Pyynikille suunnitellaan asukas- ja yrityspysäköintitunnusten käyttöönottoa kadunvarsipysäköintiin. Pysäköintitunnusten käyttöönotosta päätetään yhdyskuntalautakunnassa keväällä 2018.
Alustavan suunnitelman mukaan pysäköintiä katujen varsilla ja toreilla rajoitetaan arkisin kello 8–18 ja lauantaisin kello 8–16. Pyynikintorilla, Heinätorilla ja Pyynikin uimahallin läheisyydessä pysäköinti muuttuisi maksulliseksi, ja muualla pysäköintipaikat olisivat aikarajoitteisia kiekkopaikkoja.
Pysäköintimaksu tai pysäköintikiekon käyttövelvollisuus ei koskisi asukas- tai yrityspysäköintitunnuksen hankkineita. Muina aikoina pysäköinti on jatkossakin vapaata.
Tampereella on tällä hetkellä asukas- ja yrityspysäköintialueita Juhannuskylässä, Tammelassa, Amurissa, Kaakinmaalla, Puuvillatehtaankadulla, Pyynikintorilla, Onkiniemessä, Armonkalliolla ja Kalevassa.
Asukas- ja yrityspysäköintialueella asuvat henkilöt ja toimivat yritykset ja yhteisöt voivat lunastaa käyttöönsä maksullisen pysäköintiluvan, joka oikeuttaa pysäköimään asukas- ja yrityspysäköintiin merkityille paikoille ilman aikarajoitusta tai erillistä maksua. Asukaspysäköintiluvan voi lunastaa 1-12 kuukaudeksi kerrallaan ja yrityspysäköintiluvan 12 kuukaudeksi kerrallaan. Asukaspysäköintilupa maksaa 186 € vuodessa tai 17,98 € kuukaudessa ja yrityspysäköintilupa 434 € vuodessa.
Asukkaat ja alueella pysäköivät voivat kertoa kokemuksistaan pysäköinnin nykytilasta ja kommentoida alustavaa pysäköintisuunnitelmaa verkossa. Kysely on avoinna 15.3.–4.4. 2018.
Kysely ja tietoa asukas- ja yrityspysäköinnistä löytyy sivulta www.tampere.fi/asukasjayrityspysakointi.