Uutiset

Pirkanmaalle 70 000 euroa valtionavustusta maahanmuuttajien kotouttamiseen liikunnan avulla

today20.3.2018

share close

Aluehallintovirastot ovat myöntäneet kunnille ja vastaanottokeskuksille 861 000 euroa kehittämisavustusta maahanmuuttajien kotouttamiseen liikunnan avulla.

Pirkanmaalle valtionavustusta myönnettiin kolmelle hankkeelle yhteensä 70 000 euroa. Tampereen kaupunki sai kahteen hankkeeseen yhteensä 60 000 euroa sekä Pirkkalan kunta 10 000 euroa. Kaiken kaikkiaan valtionavustuksia myönnettiin 30 hankkeelle.

Avustuksen saajina ovat kunnat sekä vastaanottokeskustoiminnan järjestäjät, jotka yhteistyössä eri liikuntapalveluiden tuottajien ja liikuntajärjestöjen kanssa kehittävät maahanmuuttajille liikuntamahdollisuuksia.

Kehittämisavustus on tarkoitettu monikulttuuriseen lasten ja nuorten liikuntaan, perheliikuntaan, aikuisten terveyttä edistävään liikuntaan sekä tukemaan urheilu- ja liikuntaseuroja monikulttuurisen liikunnan järjestämisessä.

Erityiskohderyhmänä ovat naiset ja tytöt sekä vaikeimmin tavoitettavat maahanmuuttajaryhmät. Kehittämisavun tarkoituksena on tukea liikuntalain ja kotoutumislain toimeenpanoa.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%