Uutiset

USA kaatui ja Leijonien lohkovoitto varmistui – myös Lempäälän jätti heilutti verkkoa

today15.5.2018

share close

Suomi voitti USAn jääkiekon mm-kisoissa Tanskassa alkulohkon päätösottelussaan maalein 6-2. Samalla Suomi varmisti B-lohkon voiton, ja saa vastaansa torstaina puolivälierässä A-lohkossa neljänneksi sijoittuneen Sveitsin.

Leijonien maaleista vastasi USA-ottelussa kolmasti osunut Sebastian Aho sekä kerran mieheen maalanneet LeKi-kasvatti Marko Anttila, Mikko Rantanen sekä Kasperi Kapanen.

Viimeksi KHL-joukkue Jokereissa pelannut yli kaksimetrinen Anttila on edustanut aiemmin urallaan myös Liigassa Ilvestä. Anttila puki Leijona-paidan ylleen myös Etelä-Korean talviolympialaisissa aiemmin tänä vuonna.

Aho nousi  Suomen kaikkien aikojen eniten pisteitä yksissä mm-kisoissa tehneeksi pelaajaksi.  20-vuotias NHL-seura Carolina Hurricanesin hyökkääjä on tehnyt tähän mennessä pelaamissaan seitsemässä ottelussa tehot  9+8. Aiemmin yksittäisen mm-turnauksen piste-ennätys on ollut 16, johon saavutukseen ovat kyenneet sekä Saku Koivu että Petri Kontiola.

Kirjoittaja: Valtteri Kujansuu

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%