Uutiset

Nokialta, Pirkkalasta, Sastamalasta, Tampereelta ja Valkeakoskelta ehdotuksia vuoden parhaaksi kaupunginosaksi

today23.5.2018

share close

Hatanpään arboretum Kuva: Tampereen kaupunki[/caption]

Suomen parhaaksi kaupunginosaksi on esitetty tänä vuonna yhteensä 113 eri kaupunginosaa 25 eri kaupungista eri puolilta Suomea. Pirkanmaalta parhaaksi kaupunginosaksi on esitetty 15 kaupunginosaa viidestä eri kaupungista. Kaikkiaan ehdotuksia annettiin 370 kappaletta, joka on kilpailun uusi ennätys.

Kilpailussa haetaan erityisesti sellaista kaupunginosaa, jossa ihmiset, yhdistykset, yritykset ja kaupunki toimivat aktiivisesti yhteistyössä. Hyvässä kaupunginosassa on monipuolista toimintaa erilaisille ihmisryhmille, mahdollisuus osallistua alueen kehittämiseen, turvallista elää ja hyvä yrittää. Suomen Kotiseutuliitto haluaa palkinnon avulla korostaa, että kaupunginosien asukasaktiivisuus lisää osallisuutta ja hyvinvointia.

Ehdotuksia Vuoden kaupunginosaksi saatiin enimmäkseen suoraan paikallisilta asukkailta. Ehdotuksia tuli myös lapsilta. Ehdotuksista ja niiden perusteluista käy ilmi, että kotiseuturakkaus kukoistaa ympäri Suomen. Ihmiset arvostavat kotikulmiaan ja haluavat tuoda alueen muidenkin tietoisuuteen.

Vuoden kaupunginosa julkistetaan vuosittain elokuussa Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä, tänä vuonna Lappeenrannassa 10. elokuuta.

Vuodesta 2001 järjestetyssä kilpailussa on palkittu kaupunginosia eri puolilta Suomea: Porista, Vantaalta, Tampereelta, Turusta, Vaasasta, Somerolta, Helsingistä, Lahdesta, Kajaanista, Oulusta, Jyväskylästä ja Varkaudesta.

Ehdolla Vuoden kaupunginosaksi 2018 Pirkanmaalta ovat seuraavat kaupunginosat:

PIRKKALA
59. Toivio

NOKIA
74. Sarkola

SASTAMALA
75. Karkku
76. Kiikoinen
77. Lousaja
78. Stormi
79. Varila

TAMPERE
83. Hatanpää Arboretumeineen
84. Hervanta
85. Kaakinmaa
86. Kaleva
87. Pispala
88. Pispala/Tahmela
89. Vuores

VALKEAKOSKI
110. Antinniemi

 

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%