Uutiset

Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen yhteistyöhön liittymässä myös Etelä-Pohjanmaa

Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen yhteistyöhön liittymässä myös Etelä-Pohjanmaa

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto antoi maanantaina hallitukselle valtuudet perustaa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kanssa alustayhtiön, jonka tarkoituksena on valmistella sairaanhoitopiirien tiiviimpää yhteistyötä yhdessä maakuntien kanssa. Maakunnat voivat tulla myös yhteisen kehittämisyhtiön osakkaiksi.

Lisäksi Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on ilmaissut kiinnostuksensa ns. Kahdeksan tähden sairaala –hankkeeseen. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallitus on käsitellyt asiaa huhtikuussa ja ilmoittanut halukkuudestaan käydä neuvottelut osallistumisesta hankkeen jatkovalmisteluun.

Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirien talven aikana tekemässä yhteistyöselvityksessä ehdotetaan, että Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri perustavat yhtiön, joka toimii kehittämisen alustana sairaanhoitopiirien keskinäisen yhteistyön tiivistämiseksi. Niin sanotun alustayhtiön avulla voidaan kehittää vetovoimainen julkinen palveluntuottaja, joka pärjää myös terveydenhuollon kiristyvässä kilpailutilanteessa.

Yhteisen alustayhtiön tavoitteena on tukea erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden toiminnallisen integraation valmistelua, mikä on myös keskeinen maakunta- ja sote-uudistuksen tavoite. Yhtiön valmistelussa huomioidaan maakuntavalmistelussa olevan sote-liikelaitoksen perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen yhteistyöpinnat palveluintegraation näkökulmasta sekä palvelukokonaisuuksien ja asiakkaiden palveluketjut. Tämä onnistuu kytkettäessä yhtiön suunnittelussa erikoissairaanhoidon ja sote-keskusten valmistelu. Maakunnan sote-keskusten tukeutuminen vahvaan Tays-brändiin voi osaltaan tukea julkisen sote-keskustoiminnan kilpailukykyisyyttä Pirkanmaalla. Alustayhtiön perustamisen jälkeenkin palvelujen järjestämisvastuu ja omistajaohjaus säilyvät maakunnilla.

Perustettavan alustayhtiön tehtävänä on valmistella ja koordinoida yhteistyötä ja sen jatkovalmistelua selvityksessä alustavasti kuvatulla tavalla. Yhtiön tehtävät täsmennetään erikseen laadittavaan liiketoimintasuunnitelmaan ja muihin asiakirjoihin. Yhteistyön lopullisesta organisaatiomuodosta päätetään Pirkanmaan sairaanhoitopiirin osalta valtuustossa.

Lue lisää aiheesta:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>