Uutiset

Romutuspalkkio nuorentanut autokantaa huomattavasti

today3.7.2018

share close

Vuoden alussa käynnistyneen romutuspalkkiokamppanjan autokantaa nuorentava vaikutus on ollut merkittävä, tiedottaa Autoalan Tiedotuskeskus. Kesäkuussa rekisteröitiin yli 11 600 uutta henkilöautoa, mikä on yli 7 prosenttia viime vuotta enemmän. Uusia henkilöautoja rekisteröitiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla 8,0 prosenttia enemmän kuin viime vuoden alkupuoliskolla. Romutuspalkkion autokantaa nuorentava vaikutus on merkittävä, sillä kaikkiaan noin 6 prosenttia tänä vuonna ensirekisteröidyistä henkilöautoista on hankittu romutuspalkkiolla.

Romutuspalkkiokampanja jatkuu syyskuun alkuun asti, jos määräraha ei kulu loppuun jo ennen sitä. Romutuspalkkion 8 miljoonan euron määrärahasta oli kesäkuun loppuun mennessä varattu yli 70 prosenttia.

Romutuspalkkion voi hyödyntää myös kesällä tilattaviin uusiin autoihin, kunhan palkkiolla hankittava auto ehditään rekisteröimään vuoden 2018 aikana. Vanha auto on kuitenkin romutettava ennen elokuun loppua. Palkkion saaminen edellyttää, että romutettava auto on liikennekäytössä ja että romutuspalkkion saaja on omistanut auton tai ollut sen haltijana ainakin vuoden ajan ennen romutusta.

1500 euron palkkiolla hankittavien autojen hiilidioksidipäästöt saavat olla enintään 110 g/km. Mm. ladattaville hybrideille, maa- tai biokaasuautoille ja täyssähköautoille romutuspalkkio on 2 500 euroa. Keskimääräiset hiilidioksidipäästöt olivat tammi-toukokuussa 2,3 prosenttia alemmat kuin viime vuonna samaan aikaan.

Kirjoittaja: Valtteri Kujansuu

Rate it

Post comments (0)

Comments are closed.


RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%