Teatteria niin, että äijätkin viihtyvät

Lintupuiston rakennustyömaalla lentää hurtti huumori. Yhteen hitsautunut rakennusporukka kantaa vastuuta työn laadusta ja aikataulusta. Veljeä ei jätetä. Kirosanat sinkoilevat ilmoille, ja herrat saavat kuulla kunniansa. Olo on kuin konsanaan Tampereella, jossa suuri osa kaupungista on revitty työmaaksi. Poliitikoilla ja politiikalla kikkaillaan sen verran, että katsojat oivaltavat Mansenkin turvautuvan lehmänkauppoihin. Äijäenergia virtaa niin lapiomiesten viskoessa santaa kuin puolustaessa oikeuksiaan. Mika Ripatin Vakavuusongelma on komedia, jonka sisältö on siteeksi totta.

Lintupuiston rakennustyömaata silmäillessäni ajatukseni karkaavat legendaariseen Kalle Päätaloon sekä hänen rakennusmiehiä ja -työmaita kuvaaviin murikkamaisiin teoksiin. Niissähän kerrotaan kattavasti Tampereen rakentamisesta.

Vakavuusongelman kirjoittanut Mika Ripatti tuntuu olevan hyvin perillä aidon rakennustyömaan elämästä. Käsikirjoittaja on luonut muhevia persoonallisuuksia, jotka ovat varsinaisia konstapylkkäsiä ajattelijoina ja sanailijoina. Ripatin kieli on kiitettävän värikästä ja rikasta. Työmaalla sana on vapaa, ja vapautta myös käytetään.

Vakavuusongelma on komedia, mutta Tampereen Työväen Teatterin toteutus on paljon enemmän kuin huvinäytelmä. Siinä on koskettavaa syvyyttä, joka puhuttelee teatterivierasta. Esitys avaa syvällisesti ihmiskohtaloita. Se kuvaa tämän ajan työelämää, jossa ihmiset turhan monesti tuntevat turvattomuutta peläten työnsä tai asemansa menetystä. Lapion varteen uskollisesti tarttuva duunari joutuu kohtaamaan kohtalon, jossa hän on vain yksi kasvoton numero kylmässä excel-taulukossa.

Näytelmä tekee suuren palveluksen kuvatessaan rakennustyömaalla vallitsevaa vahvaa me-henkeä. Sitä ahne ja mitätöivä työnantaja ei ole onnistunut nujertamaan. Esitys tekee kunniaa julkisen sektorin puurtajille, joiden osana liian usein on olla vain haukkujen kohteena. Se, että on kaupungilla työssä, ei tarkoita sitä, että on loivaliikkeinen.

Uskon, että Mika Ripatin tekstiin pohjaava ja Tampereen Työväen Teatterin konkarinäyttelijöiden juureva työ vetää erityisesti mieskatsojia Kellariteatterin katsomoon. Tässä on esitys, jossa tavallinen suomalainen työmies saa olla rehdisti sellainen kuin on. Teatterintekijät ovat malttaneet jättää #miituun pois.

Suuri persoonia näyttämön täydeltä

Elämänmakuinen esitys syntyy, kun näyttelijöillä on omakohtaista tuntumaa kuvattuun elämään.

Vakavuusongelma vitsailee sillä, ettei Tampereen politiikassa olisi demaria, joka tekisi otsa hiessä oikeata työtä. Sana sijansa saakoon.

Matti Pussisen esittämä Pete, Mika Honkasen Esko ja Jukka Saikkosen Jere tekevät tästä näytelmästä koskettavan ja vakuuttavan teatterielämyksen. Kaikki miehet ovat uniikkeja persoonia, joiden kaltaisista työmyyristä legenda lentää ja elää vielä kauan heidän tuonilmaisiin lähtemisen jälkeenkin.

Työnjohtajana vastuupaineissa kipuilevan Jaana Oraviston esittämä Anja sopisi esikuvaksi monelle aikamme yrmeälle esimiehelle. Oraviston Anja on pomona pohdiskeleva ja inhimillinen – leikkisäkin.

Näytelmä nostaa tyylikkäästi esille nuoren rakennusmiehen osan. Konsta Laakson Ari antaa paljon ajattelemisen aihetta. Vasta-alkaja kotiutuu raksakarhujen porukkaan, kun asenne on kohdallaan. Hiljainen tieto kulkee konkarilta oppipojalle.

Aleksis Meaneyn ohjaus on näkijän ja tekijän työtä. Kellariteatteriin pystytetty rakennustyömaa ei jää vain kulissiksi, kun näyttelijät valtaavat eloisasti estradin täyttäen sen olemuksellaan.

Lavastaja ansaitsee ammatillisen kiitoksen, sillä Lintupuiston rakentajat ahkeroivat todentuntuisessa ympäristössä.

Tampereen Työväen Teatterin syksykausi alkaa hyvien tähtien alla. Vakavuusongelma on sanomaltaan erittäin ajankohtainen. Se auttaa työn raskauttamia jaksamaan eteenpäin. Kun Tampere on yhtä rakennusmonttua, on vapauttavaa saada nauraa höräyttää myös omalle kireäotsaisuudelle, joka näkyy vaikkapa ratikkatyömaan taivastelussa.