Uutiset

DHL Express laajentaa toimintaansa uudella terminaalilla Pirkkalaan

today11.9.2018

share close

Kansainvälinen pikakuljetusyhtiö DHL Express rakennuttaa Pirkkalaan lentokentän läheisyyteen uuden terminaalin ja toimistotilat. Kesällä 2019 valmistuvan kiinteistön kokonaisinvestointi on suuruudeltaan noin 15 miljoonaa euroa, ja sinne tulee työllistymään nykyisen henkilökunnan lisäksi toistakymmentä uutta työntekijää.

Uudisrakennus nousee Pirkkalan Linnakallion alueelle hyvien ja lähitulevaisuudessa entisestään paranevien liikenneyhteyksien ääreen.

Uudesta 4000 neliömetrin suuruisesta terminaalista käsin hoidetaan Express-lähetysten nouto- ja jakelutoiminnot Pirkanmaalla sekä käsitellään koko Pohjois-Suomen alueen vienti- ja tuontilähetykset. Terminaaliin asennettava automaattinen lajittelujärjestelmä pystyy käsittelemään 5000 lähetystä tunnissa.

Ympäristöystävällisyys on huomioitu erityisesti kiinteistön energiaratkaisuissa: lämmöntuotantoon käytetään maalämpöä, ja lisäsähköä tuotetaan aurinkoenergialla. Kehittynyt kiinteistöautomaatio-järjestelmä, rakennusosien hyvä lämmöneristyskyky sekä LED-valaistus parantavat energiatehokkuutta. Myös valmiudet sähköautoille sekä tuotantokäyttöön että henkilöstölle on huomioitu. Deutsche Post DHL -konsernin standardien mukaisen kiinteistön rakentaa Meijou Oy.

 

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%