Vihdoinkin teatteri kolkuttelee suomalaisten omaatuntoa

Sirkku Peltolan Pässi sai kantaesityksensä kreivin aikaan. Juuri nyt, kun suomalaiset päivittelevät poliisin ylimmän johdon oikeuteen joutumista, kansanedustajien erilaisia vilunkeja, vihapuheiden loputonta suota ja kansakunnan räikeää kahtia jakautumista, tarvitsemme kansallisen herätyksen. Peltola on armoitettu sanan mestari, joka on pukenut kansamme ja yhteiskuntamme ongelmat sekä kipupisteet ymmärrettäviksi ja sydämeen käyviksi repliikeiksi. Hänen suuri missionsa on herättää meidän tuuliajolla oleva populamme katsomaan itseämme ja tekemään parannus.

Suomalaiset kiittävät vielä isosti Sirkku Peltolaa hänen Pässi-näytelmästään.

Pässi sai kantaesityksensä Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä parahiksi Aleksis Kiven päivän alla, jolloin siniristiliput hulmuavat lennokkaasti pitkin Suomen niemeä seisovissa saloissa.

Monet näkijät ovat päivitelleet jo vuosien ajan Suomen ja suomalaisten suuntaa tai paremminkin suunnattomuutta. Kansakunta on kuin hourailevassa unessa. Ihmiset vaeltelevat sinne ja tänne ilman päämäärää. Kaiken keskiössä on minä ja oma napa. Ei kuulu minulle. Ei kosketa minua.

Useat ihmiset päivittelevät näköalattomuutta, joka on pesiytynyt niin paikalliseen, maakunnalliseen kuin valtakunnalliseenkin päätöksentekoon. Porukat äimistelevät vastuuttomuutta, kun yksinäiset ihmiset kuolevat yksiöihinsä ja vainajien ruumiit muumioituvat vuosien saatossa – kukaan ei kaipaa, eikä kukaan kysy perään. Kilpailu on raadollista, kun voimakkaat persoonat raivaavat tiensä päämääräänsä välittämättä maanhiljaisista tai ylipäänsä kanssaihmisistä.

Turhan moni tuijottaa vain omaan napaansa ja kiillottaa egoaan. Missä on yhteisöllisyys? Missä on aito välittäminen? Entä se juhlapuheista kuulu heikko-osaisesta huolehtiminen?

Viiden ja puolen miljoonan kansa jakaantuu vauhdilla kahteen leiriin. Toisella puolella ovat elinvoimaiset ja menestyvät ihmiset. Vastakkaisella laidalla ovat yhteiskunnan kelkasta tipahtaneet ja elämänpiiristä syrjäytyneet polot. Leirien välissä on syvä ja silmiin kantamaton railo. Kastit ovat selvät.

Sirkku Peltolalla on ollut korva ihmiselon syrjässä, kun hän on vuosien ajan sydänverellään kirjoittanut Pässiä. Hänen korvansa ovat kuulleet ja silmänsä nähneet syövän, joka salakavalasti sairastuttaa ihmisyyden. Peltola ei ole sulkenut aistejaan maailman hädältä, eikä hän ole kyynistynyt.

Pässi-näytelmän teksti on viimeistä repliikkiä myöten kuin paras mahdollinen saarna tai opetuspuhe. Tässä teoksessa käytettävillä sanoilla on syvä merkitys. Sanat löytävät tiensä katsojan mieleen ja sydämeen. Katsoja oivaltaa, että meillä on vielä mahdollisuus tehdä parannus: alkaa välittää toinen toisestamme.

Kiitos Sirkku Peltola.

Roolitus tekee viimesilauksen

Tampereen Työväen Teatteri tekee Sirkku Peltolan Pässille kunniaa antamalla näytelmän roolit juuri näille vahvoille tunteiden tulkeille: Tuire Saleniukselle, Auvo Vihrolle, Aimo Räsäselle, Tommi Raitolehdolle, Samuli Mujeelle sekä Miia Selinille.

Auvo Vihro tekee kiitettävän suorituksen. Monitaiturilla on kolmoisrooli. Ammattilainen risteilee mestarillisesti koulutyttö Tinja Kasevana, paperittomana pakolaisena Damir Salmanina ja Hellä Puskan Jokke-pässinä. Vihron tulkitsema tyttönen osuu täydellisesti maaliin, niin riipaisevan koskettava näyttelijän suoritus on. Vieraassa maassa piilottelevana ulkomaalaisena Vihro avaa näkemään surun ja tuskan, joita Pohjolan sääolosuhteet ja ihmisten kalseus synnyttävät. Pässinä Vihro hellyttää paatuneimmankin paksuniskan.

Tuire Salenius kuuluu myös kympin arvosanan kerhoon. Saleniuksen esittämä Hellä Puska on todellinen maan äiti, joka repeytyneissä ryysyissään viljelee iän tuomaa viisautta ja näkee metsän puilta. Hänen äänensä on kuin sielunmessu, joka poistaa maailman tuskat. Bravo!

Tommi Raitolehto ansaitsee roolityöstään kymmenen ja plus. Hebua esittävä isä antaa kasvot aikamme miehelle, joka elää suoranaista helvettiä kurjimuksessa, ettei saa viettää aikaa lapsensa kanssa. Juuri Hebulle kirjoitettu rooli todentaa järjettömän laki- ja pykäläviidakon, joka yhteiskuntaamme on rakennettu aidon ja luonnollisen lapsi-vanhempisuhteen kompastuskiveksi, suoranaiseksi piikkiaidaksi. Raitolehdon ilmeily ja kehonkieli ovat sellaista a-luokkaa, jolla ihmisen tuska välittyy täydellisesti vaikka kuurolle.

Meidän Leksana nähdään Savon lahja teatteritaiteelle Aimo Räsänen. Vehmersalmen suuri poika taitaa pällistelyn ja päivittelemisen. Vähäinen tokaisukin muuttuu merkittäväksi sanailuksi Räsäsen huulilla.

Pässin miehitys on täydellinen.

Lavastus tukee vahvasti sanomaa

Tampereen Työväen Teatterin lavastamo on paiskinut hartiavoimin töitä, kun väki on rakentanut puitteita Pässi-näytelmälle. Koko komeus tukee Sirkku Peltolan erittäin ansiokasta käsikirjoitusta ja ohjausta. Ränsistynyt talo ja sen vuotavan katon korjaaminen kuvaavat tarkasti yhteiskuntamme nykytilaa. Erityisen nero on maailman kartan maalaaminen rakennelmiin, joiden koloista ja ovista näyttelijät singahtelevat näyttämölle. Ja se pässi! Miten nero fyysisessä suuruudessaan ja hopeanhohtoisessa harmaudessaan. Pässi on ehdoton vuoden 2018 syksyn suurtapaus Suomen teatterikentässä.