Uutiset

Oriveden Dragon Mining Oy:n alueella epäillään tapahtuneen ympäristörikos

today11.10.2018

share close

Sisä-Suomen poliisi Tampereella on aloittanut esitutkinnan Oriveden Dragon Mining OY:n kultakaivoksella tapahtuneesta epäillystä jätteiden väärästä käsittelystä. Poliisi kirjasi asiasta esitutkintalain mukaisen esiselvitysilmoituksen 26.09.2018 saatuaan tietoja, joiden perusteella oli aiheellista selvittää asiaa tarkemmin. Suoritetussa selvityksessä tuli ilmi seikkoja, joiden perusteella on tullut syytä epäillä rikosta ja asiaa tutkitaan rikosnimikkeellä törkeä ympäristön turmeleminen.

Poliisi on tänään suorittanut kaivosalueelle paikanetsinnän. Mukana oli myös yhteistyöviranomaisia. Etsinnällä ilmi tulleet seikat vahvistavat rikosepäilyä. Esitutkinta jatkuu asiakirjamateriaalin selvittämisellä sekä kuulusteluilla. Kuultavien joukko on laaja, koska lain ja lupaehtojen vastaisen toiminnan epäillään jatkuneen vuosia ja ainakin vuoteen 2016 saakka, jolloin kaivoksen nykyinen johto on reagoinut ja lopettanut väärän käytännön.

Epäiltyjen piiri on toistaiseksi täsmentymätön ja selviää esitutkinnan edetessä kuulusteluvaiheeseen. Kaivoksen johto on toiminut yhteistyössä viranomaisten kanssa asiaa selvitettäessä.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%