Uutiset

Poliisipartio matkalla kiireelliselle tehtävälle – henkilöauton kuljettaja esti partion ohituksen piruuttaan

today29.10.2018

share close

Hämeenlinnassa, Tuuloksentiellä henkilöauton kuljettaja esti poliisin ohituksen lauantaina aamuyöllä.

Hämeen poliisilaitoksen poliisipartio oli menossa A-kiireelliselle tehtävälle Lammille. Partion ryhtyessä ohittamaan ajoneuvoa pimeällä ja osittain liukkaalla tiellä, lähti ohitettava ajoneuvo yllättäen kiihdyttämään. Ajoneuvojen vauhti rinnakkain, poliisiauton ollessa vastaantulijoiden kaistalla, oli 140km/h. Samanaikaisesti Lammin suunnasta lähestyi rekka.

Poliisipartio pelastautui tilanteesta kytkemällä hälytyslaitteet päälle ja kiilaamalla itselleen tilaa. Moitittaessa ajoneuvoa kuljettanutta miestä ohittamisen häiritsemisestä, kertoi hän syyksi: ”Ajattelin vähän kiusata ohittajaa”.

Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon paikan päällä suullisesti ja partio jatkoi alkuperäiselle tehtävälle.

Poliisi haluaa muistuttaa, että ohituksen haittaaminen on rikosoikeudellisesti raskaampi teko kuin ylinopeuden ajaminen ohitettaessa. Ohittamisen haittaaminen aiheuttaa aina vaaratilanteen.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%