Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Poliisi muistuttaa, että mökit ovat varkaille helppoja kohteita talvella.
Vuonna 2017 poliisi kirjasi 1 512 vapaa-ajan asuntoon kohdistunutta varkautta tai niiden yritystä. Tuolloin syyskuun lopussa lukumäärä oli 1238. Tänä vuonna vastaavana aikana luku on huomattavasti pienempi eli 905. Vähennystä on lähes 27 prosenttia. Eniten mökkimurtoja on luonnollisesti mökkirikkailla seuduilla kuten Sisä- ja Itä-Suomessa.
Poliisihallituksen poliisitarkastaja Jyrki Ahon mukaan selkeää syytä laskuun on vaikea sanoa. Mökkimurtoja tehtailevat niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin rikolliset.
– Vilkaisu rikoksesta epäiltyihin osoittaa, että valtaosa heistä on ihan kotimaista perua. Ulkomaalaisten määrä on nyt vähäisempi, vaikka heitä esiintyy enemmän ja enemmän, kun tarkastellaan asuntomurtoihin epäiltyjen taustoja, Jyrki Aho sanoo.
Monen mökkiin murtautujan taustalla on myös muuta rikollisuutta eli asunto-, työmaa-, liikehuoneistomurtoja sekä huumerikoksia. Kyse on pitkälti ammatti- ja taparikollisista, jotka kulkevat paikasta toiseen.
Ahon mukaan poliisi haluaa uskoa, että ennalta estävä tiedottaminen on mennyt perille. Mökkien paremmalla suojauksella on varkauksia pystytty estämään.
Poliisi muistuttaa edelleen keinoista, joilla vapaa-ajan asuntoja voi varjella varkailta.
Mökkiin jäävästä omaisuudesta on hyvä ottaa kuvat ja kirjata ylös yksilöivät tunnisteet. Tämä helpottaa poliisin työtä varkaustapauksissa.
Kirjoittaja: Kaisu Lämsä
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.