Uutiset

Poliisi kehottaa suojaamaan mökit talven varalle

Poliisi kehottaa suojaamaan mökit talven varalle

Poliisi muistuttaa, että mökit ovat varkaille helppoja kohteita talvella.

Vuonna 2017 poliisi kirjasi 1 512 vapaa-ajan asuntoon kohdistunutta varkautta tai niiden yritystä. Tuolloin syyskuun lopussa lukumäärä oli 1238. Tänä vuonna vastaavana aikana luku on huomattavasti pienempi eli 905. Vähennystä on lähes 27 prosenttia. Eniten mökkimurtoja on luonnollisesti mökkirikkailla seuduilla kuten Sisä- ja Itä-Suomessa.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Jyrki Ahon mukaan selkeää syytä laskuun on vaikea sanoa. Mökkimurtoja tehtailevat niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin rikolliset.

- Vilkaisu rikoksesta epäiltyihin osoittaa, että valtaosa heistä on ihan kotimaista perua. Ulkomaalaisten määrä on nyt vähäisempi, vaikka heitä esiintyy enemmän ja enemmän, kun tarkastellaan asuntomurtoihin epäiltyjen taustoja, Jyrki Aho sanoo.

Monen mökkiin murtautujan taustalla on myös muuta rikollisuutta eli asunto-, työmaa-, liikehuoneistomurtoja sekä huumerikoksia. Kyse on pitkälti ammatti- ja taparikollisista, jotka kulkevat paikasta toiseen.

Ahon mukaan poliisi haluaa uskoa, että ennalta estävä tiedottaminen on mennyt perille. Mökkien paremmalla suojauksella on varkauksia pystytty estämään.

Poliisi muistuttaa edelleen keinoista, joilla vapaa-ajan asuntoja voi varjella varkailta.

  • Vie kaikki arvoesineet mökistä pois. Mitään arvokasta, alkoholia tai aseita ei kannata mökkiin jättää.
  • Jätä verhot avoimiksi. Näin varas näkee, ettei mökissä ole mitään anastettavaa.
  • Hanki murto- ja kameravalvontalaitteet sekä niistä kertovat tarrat ja kilvet.
  • Sovi muiden mökkiläisten ja vakioasukkaiden kanssa, että kaikki katsovat epäilyttävien kulkijoiden perään ja ilmoittavat tarvittaessa poliisille. Henkilön tuntomerkit ja auton rekisterinumerot kannattaa ottaa talteen. Tuntemattomalta kulkijalta voi myös itseltään kysyä kohteliaasti, että etsiikö tämä jotain paikkaa.Kun rikollinen huomaa, että hänet on havaittu, hän yleensä vaihtaa maisemaa.

Mökkiin jäävästä omaisuudesta on hyvä ottaa kuvat ja kirjata ylös yksilöivät tunnisteet. Tämä helpottaa poliisin työtä varkaustapauksissa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>