Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Sisä-Suomen poliisi selvittää edelleen, mitä tapahtui 35 -vuotiaalle miehelle hänen ollessaan tavanomaisella lenkillään Tampereen Rautaharkon läheisyydessä.
Ulkopuolinen henkilö löysi miehen Muuntajankatu 8 kohdalta sekavan oloisena ja hänet toimitettiin sairaalaan. Sairaalassa miehellä todettiin päävamma, mikä lääkärin mukaan on todennäköisesti aiheutettu ulkoisella väkivallalla. Mies on jo kotiutunut sairaalasta mutta päävamma on ollut vakava ja siitä on jäänyt pysyvä vamma.
Mies muistaa lähteneensä 26.6 klo 19 aikaan Muuntajankadulta lenkille ja hänet löydettiin Muuntajankadulta sekavan oloisena reilun tunnin päästä vähän yli klo 20.
Mies ei ole pystynyt kertomaan poliisille, mitä hänelle on lenkin aikana tapahtunut. Hän kertoo lähteneensä tavanomaiselle lenkilleen Muuntajankadulta mutta muuta hän ei osaa sanoa.
Hänen tavanomainen lenkkinsä kulkee Muuntajankadulta junaradan vierustaa Veturikatua etelään jatkaen Variikkokatua Lempääläntielle. Lempääläntien vierustaa on jatkettu moottoritien yli Koivistonkylän Prisman ohitse kohti Tampereen keskustaa. Koivistontien kohdalta lenkki jatkunut moottritien alitse kulkevan alikulun kautta Savikontielle ja siitä edelleen Rautaharkonkadulle ja Muuntajankadulle.
Poliisi ei ole saanut selvityksissään selvyyttä asiaan. Polisii pyytää asiasta tietäviä tai havaintoja tehneitä ilmoittamaan niistä poliisille, joko puhelinnumeroon 02954 45890 tai sähköpostiin keskitettytutkinta.sisa-suomi@poliisi.fi
Kirjoittaja: Ilkka Lahti
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.