Uutiset

Pirkanmaalla asennetaan antureita lietekaivoihin

today13.11.2018

share close

Pirkanmaalla halutaan kehittää haja-asutusalueiden sako- ja umpikaivojen tyhjentämistä muuttamalla lietetyhjennysten keräysjärjestelmää.

Pirkanmaan Jätevesipalveluiden ja Pirkanmaan Jätehuollon toteuttaman kokeilun tavoitteena on, että asukkaiden ei tarvitsisi enää huolehtia kaivojen tyhjennysten tilaamisesta, vaan ne hoituisivat automaattisesti etäluettavien antureiden avulla. Toimintaa kehittämällä pyritään eroon myös jäteautojen turhasta ajosta. Tulevaisuudessa tämä voi näkyä positiivisesti myös asukkaiden kukkaroissa.

Mikäli kiinteistö sijaitsee haja-asutusalueella eikä sitä ole kytketty kunnalliseen viemäriverkostoon, menevät talon jätevedet joko sakokaivoon tai umpisäiliöön. Pirkanmaalla asukkaiden tulee tällä hetkellä itse huolehtia jätevesilietteiden tyhjennystilauksista.

Asukkaat eivät aina huomaa tilata tyhjennystä oikeaan aikaan, jolloin kaivot täyttyvät yli ja kiinteistöille tai ympäristölle voi aiheutua vahinkoa. Jätehuoltoyhtiölle ylitäyttymisistä seuraa kiireellisiä tyhjennysajoja ja ylimääräisiä kilometrejä, jotka lisäävät kustannuksia ja kuljetusten päästöjä.

Syksyn aikana Pirkanmaan Jätevesipalvelut on asentanut etäluettavia antureita haja-asutusalueille testattavaksi ympäri Pirkanmaata, muun muassa Kangasalle, Tampereelle, Ylöjärvelle ja Parkanoon. Testianturit lähettävät automaattisesti hälytyksen, kun lietekaivo alkaa täyttyä ja sen voi tulla tyhjentämään.

-Tulokset ovat jo lupaavia, ja nyt kaivoja on pystytty tyhjentämään oikeaan aikaan sekä ennakoivasti, kertoo Pirkanmaan Jätevesipalveluiden aluepäällikkö Ville Paananen.

Kokeilua rahoittaa ympäristöministeriön KIRA-digi-hanke, jonka tavoitteena on vauhdittaa kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatiota.

Hanke jatkuu ainakin yli talven, sillä kokeilussa on erilaisia teknisiä ratkaisuja, joiden luotettavuudesta voidaan tehdä päätelmiä vasta talven hankalien olosuhteiden jälkeen. Lopullisen antureiden asennuspäätöksen kaikkiin haja-asutusalueen kiinteistöihin tekee Pirkanmaan Jätehuolto. Pirkanmaan Jätevesipalvelut toteuttaa hanketta Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimeksiannosta.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%