Uutiset

Särkänniemen alueen asemakaavan luonnos on tullut nähtäville

Särkänniemen alueen asemakaavan luonnos on tullut nähtäville

Kuva: Arkkitehdit MY

Särkänniemen huvipuistoalueen, Sara Hildenin museon alueen, Onkiniemen entisen tehdasalueen, Mustalahden sataman, Kortelahden ja Rantaväylän tiealueen asemakaavan valmisteluaineisto on tullut nähtäville.

Asemakaavalla mahdollistetaan entisen Onkiniemen tehdasalueen käyttötarkoituksen muutos keskustatoimintojen alueeksi ja asuinkerrostalojen täydennysrakentaminen.

Kaavaluonnoksen mukaan uusia, enintään viidestä kahdeksaan kerroksisia asuinrakennuksia tulee kahteen kortteliin. Asuinrakentamista on noin 32 700 kerrosneliömetriä, mikä tarkoittaa noin 725 uutta asukasta alueelle.

Trikootehtaan tontille voidaan sijoittaa kulttuuriympäristöön soveltuvaa liike-, palvelu-, tuotanto- ja harrastustoimintaa palvelevaa yksityistä tai julkista tilaa sekä ympäristöön soveltuvaa muuta työpaikkatoimintaa tai asuntoja. Alueesta järjestetään keväällä 2019 tontinluovutuskilpailu.

Asemakaavamuutos mahdollistaa Särkänniemen huvipuistoalueen kehittämisen sekä muun muassa hotellin ja monitoimiareenan rakentamisen alueelle. Alueelle voidaan sijoittaa Särkänniemestä Näsinpuistoon johtava köysirata, joka suunnitellaan erikseen tarkemmin.

Sara Hildenin museorakennusta voidaan kaavamuutoksen myötä laajentaa ja rakentaa sille oma katuyhteys.

Muutos mahdollistaa myös Mustalahden satama-alueen kehittämisen, uuden kevyen liikenteen sillan rakentamisen Kortelahden halki sekä uuden Järvikeskuksen rakentamisen Kortelahteen.

Alueella olevat maakunnallisesti ja paikallisesti arvokkaat teollisuushistoriaan, vapaa-ajantoimintoihin, kulttuuripalveluihin ja vesiliikenteen historiaan liittyvät kulttuuriympäristöt ja -rakennukset sekä muinaisjäännökset suojellaan.

Asemakaavan myötä Paasikivenkadun alue pienenee, kun entinen valtatien 12 tiealue kavennetaan kumpaankin suuntaan yksikaistaiseksi kaduksi. Leveän tiealueen kaventuminen ja jäsentyminen parantaa alueen viihtyisyyttä ja kaupunkikuvaa.

Kaavaluonnos sisältää keskustasta kohti Onkiniemeä Näsijärven rannan tuntumassa kulkevan virkistysreitin rakentamisen sekä jalankulun ja pyöräilyn reitin rakentaminen Paasikivenkadulle.

Alueen pysäköintiratkaisuissa tukeudutaan nykyisiin ja tulevaisuudessa rakennettaviin pysäköintilaitoksiin keskustan alueella sekä kaava-alueelle rakennettavaan rakenteelliseen pysäköintiin.

Asemakaavatyö etenee siten, että luonnoksista ja valmisteluaineistosta saatu palaute käsitellään ja asemakaavaluonnos kehitetään kaavaehdotukseksi. Kaava on tarkoitus saada hyväksymiskäsittelyyn ensi vuoden aikana.

Asemakaavoituksesta järjestetään yleisötilaisuus torstaina 22.11.2018 klo 17.30–20 Särkänniemen Planetaariossa (os. Laiturikatu 1).

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>