Uutiset

Orivesi mukaan Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan

today10.1.2019

share close

Orivedellä aiotaan jatkossa panostaa entistä enemmän kotona asuvien ikäihmisten hyvinvointiin. Kaupungin edustajista ja yhdistyksistä koottu yhteistyöryhmä käynnistää alkuvuodesta senioreiden terveysliikunnan kehittämisen. Orivesi on yksi Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa tänä vuonna aloittavista kunnista.

Ikäinstituutin koordinoima kolmivuotinen Voimaa vanhuuteen -mentorointiohjelma tarjoaa hyviä käytäntöjä liikuntaneuvontaan, ryhmäliikuntaan ja ulkoiluun. Ohjelman avulla pyritään parantamaan kotona vielä itsenäisesti asuvien, yli 75-vuotiaiden kuntalaisten toimintakykyä.

Väestöennusteen mukaan yli 75-vuotiaiden osuus kaupungin asukkaista kasvaa Orivedellä tulevaisuudessa jopa yli 22 prosenttiin. 75 vuotta täyttäneistä yli 90 prosenttia asuu kotona.

Paikallisista järjestöistä ohjelmaan ovat kaupungin kumppaneina jo sitoutuneet Sydänyhdistys, Eläkeliitto ry, Oriveden Eläkkeensaajat ry ja Senioriopettajat ry. Myös useat muut yhdistykset ja urheiluseurat ovat ilmaisseet kiinnostuksensa. Kaikki alueen yhdistykset ovat tervetulleita mukaan toimintaan.

Vuonna 2019 Voimaa vanhuuteen -mentorointiohjelmassa aloittavat Pirkanmaalta myös Ruovesi ja Virrtat.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%