Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Entinen Hämeenlinnan lääninvankila, vuonna 1871 valmistunut Suomen ensimmäinen sellivankila avautuu Suomen kansallismuseon yleisökohteena 2.5.2019. Samalla Kansallismuseo aloittaa vankilan näyttelyn ja kävijäkokemuksen uudistamisen, jossa nousevat pintaan ihmisyyden perimmäiset kysymykset ja monenlaiset tunteet. Vankeinhoito lääninvankilassa päättyi vuonna 1993. Lääninvankila muutettiin Hämeenlinnan kaupungin ylläpitämäksi museoksi vuonna 1997.
Kansallismuseo avaa nyt kohteen nimellä Vankila. Uudistus toteutetaan kahdessa vaiheessa, ja Kansallismuseon kanssa näyttelykokonaisuuden sisältöjä ovat suunnittelemassa ja käsikirjoittamassa monet vankilaa eri näkökulmista kokeneet henkilöt. Sisältöideoita kartoitetaan myös 18.‒19.1.2019 pohjoismaisessa dekkarikirjallisuuden Nordic Noir -tapahtumassa Rukalla. Vankilan uudistusta tukee Suomen Kulttuurirahasto.
Hämeenlinnan kaupunki on aina tunnettu vankila- ja varuskuntakaupunkina, sillä Linnaniemellä nämä toiminnot ovat liittyneet tiiviisti jo keskiajalla rakennettuun Hämeen linnaan. Myös linna toimi vankilana 1830-luvulta vuoteen 1972 saakka. Päälinna avautui vuonna 1979 Kansallismuseon museokohteena.
Vankilassa tuomiotaan ovat kärsineet monet historian tunnetut rikollishahmot, kuten murhamies Matti Haapoja ja puukkojunkkarit Isoo-Antti ja Rannanjärvi. Linnan naisvangeista tunnetuimpia olivat runoilija Elvi Sinervo ja unisaarnaaja Maria Åkerblom.
Hämeenlinnan kuritushuoneeksikin kutsutun Vankilan esikuvana olivat sen toiminnan alussa amerikkalaisvankilat, joissa sellit ryhmiteltiin keskikäytävän molemmin puolin. Aiemmin vangit olivat asuneet yhteismakuusaleissa. Tänä päivänä vankeinhoidon ja vankielämän historia ja kertomukset elävät seinäkirjoituksissa, esineissä ja ajan kolhimissa selleissä.
Kirjoittaja: Kaisu Lämsä
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.