Uutiset

Kaksi tamperelaismiestä otettu kiinni Akaasta – epäillään Valkeakoskella tehdyistä murhista, tuhotyöstä sekä vahingonteosta

today19.1.2019

share close

Poliisi otti lauantaina iltapäivällä kiinni Akaasta kaksi Tamperelaista miestä epäiltynä kahteen murhaan, tuhotyöhön ja vahingontekoon, tiedottaa Sisä-Suomen poliisi. Miehet ovat vuosina 1989 ja 1985 syntyneitä. Heidän jäljilleen päästiin poliisin omien tutkimusten ja havaintojen ansiosta. Kiinniotto sujui poliisin mukaan rauhallisesti. Miehiä ei ole päästy kuulemaan heidän päihtymistilansa vuoksi.

Poliisi alkoi lauantain vastaisena yönä tutkia kahden miehen epäiltyä surmaa Valkeakoskella. Menehtyneet miehet löydettiin valkeakoskelaisesta kerrostaloasunnosta, johon pelastuslaitos sai palohälytyksen perjantai-iltana puoli kahdentoista aikoihin.

Uhrit ovat paikalliset, vuonna 1980 ja 1989 syntyneet miehet. Kerrostaloasunto sijaitsee Lempääläntiellä. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle asunnossa oli kytevä palo ja asunto oli täynnä savua.

Esitutkinta jatkuu sekä teknisen että taktisen tutkinnan osalta sunnuntaina. Poliisi kiittää yleisöä saamastaan avusta.

Kirjoittaja: Valtteri Kujansuu

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%