Uutiset

Ratina liian pieni yleisurheilun EM-kisoille

Ratina liian pieni yleisurheilun EM-kisoille

Tampere oli mukana Euroopan yleisurheiluliiton (EA) kanssa käydyissä, alustavissa keskusteluissa vuoden 2024 EM-kilpailuiden isännyydestä. Vuoden 2024 yleisurheilun EM-kisojen isännäksi Ratinan stadion oheistiloineen, kaupungin majoituskapasiteetti ja esitys kisabudjetista ovat EA:n näkemyksen mukaan liian pieniä.

EA keskusteli neljän eri tahon kanssa ja päätti, että kisaisännyydestä kilpailevat Valko-Venäjän Minsk, Ruotsin Göteborg ja Sleesian maakunta Puolassa.

Euroopan yleisurheiluliitto on kiittänyt Tampereen kykyä ja halua järjestää yleisurheilun arvokisoja.  Vastauksessaan EA on todennut, että se haluaa järjestää tapahtumia Tampereen kanssa jatkossakin vaikkakin vuoden 2024 yleisurheilun EM-kisojen osalta vastaus oli kielteinen.

Visit Tampere Oy:n operatiivinen johtaja Perttu Pesä on kertonut Yleisurheilu.fi -sivustolle olevansa tyytyväinen siihen, että EA arvostaa Tampereen kykyä järjestää arvokisoja.

– Ratinan stadion vetää 16 800 katsojaa. Se on nyt virallisesti todettu liian pieneksi tämän kokoluokan kilpailuihin, joten on syytä miettiä sen kokoa tulevaisuudessa, Pesä sanoi.

– Myös budjettimme oli EA:n suuntaviivojen ulkopuolella, mutta Suomessa tällaisten kisojen budjetti on erilainen kuin muissa Euroopan maissa, kiitos vahvan seurakentän ja vapaaehtoistyön mahdollistamien kustannussäästöjen.

Tampereella on aiemmin järjestetty yleisurheilun alle 20- ja 23-vuotiaiden EM-kilpailut, alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut ja Euroopan Nuorten olympiafestivaalit (EYOF). Nuorten arvokisoille halutaan jatkoa myös tulevaisuudessa. Seuraavana askeleena on mahdollisesti alle 23-vuotiaiden EM-kisojen hakeminen.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>