Uutiset

Teatterin kummitus -kiertueelle lähtevä Pate Mustajärvi kirjoitti tuoreen sinkkunsa yhdeltä istumalta

today2.2.2019

share close

Pate Mustajärveltä julkaistiin eilen perjantaina uusi single Maarit ja Antero. Mustajärven sanoittama kappale kertoo rakkauden syttymisestä silloin, kun sitä vähiten odottaa. Romanttisessa kappaleessa on Mustajärvelle ominaiseen tapaan pilkettä silmäkulmassa ja tarinaa siivittävät lentävät melodiat.

– Ei ole tullut sanoitettua kauheasti viime vuosina, mutta nyt iski joku luova hulluus ja tekstejä on pukannut enemmänkin. Se tuntuu tosi hyvältä, kertoo Mustajärvi sinkun synnystä.

Kappaleen on säveltänyt Ari ”Kankku” Kankaanpää.

Singlen julkaisun myötä Pate Mustajärvi suuntaa maaliskuussa Teatterin kummitus –kiertueelle. Tampereella Komediateatterin lavalla Pate nähdään kolmena iltana maaliskuussa, 3.3, 27.3 ja 28.3. Kiertueen konserteissa on luvassa uudelleen sovitettuja kappaleita Mustajärven soolouran varrelta. Intiimien ja tunnelmallisten konserttien säestyksestä vastaa singlebiisinkin säveltänyt kitaristi Ari “Kankku” Kankaanpää. Miesten yhteistyön juuret ulottuvat 80-luvulle.

Sanni Utriainen haastatteli Pate Mustajärveä uuden singlen ja kiertueen teemoilta.

 

Kirjoittaja: Sanni Utriainen

Rate it

Post comments (0)

Comments are closed.


RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%