La Bohème -ooppera palauttaa mieleemme aidon boheemisuuden olemuksen

Tampereen Oopperan La Bohème todistaa 123 vuotta sitten Torinon Teatro Regiossa kantaesityksensä saaneen Giacomo Puccinin musiikkiteoksen ajattomuuden ja elinvoimaisuuden. Puccinin ”todelliseksi teatterimiehen taidonnäytteeksi” kutsuttu nelinäytöksinen ooppera synnytti sanavarastoihimme ja ymmärrykseemme käsitteen boheemi. Määrätietoinen Puccini halusi oopperastaan loogisen, suppean ja tasapainoisen kokonaisuuden. Teoksen koskettavuus kumpuaa neljän taiteilijasielun kokemuksista, oikeasta eletystä elämästä. ”Mennä illallisetta vuoteeseen ja vuoteetta illalliselle” on avainlause oopperan puhuttelevuuteen. Kirjailija Henri Murger kuvasi näin omakohtaista elämäänsä Le Corsaire -lehdessä julkaistussa jatkokertomuksessaan ja myöhemmin ilmestyneessä Scènes de la vie de bohème -romaanissaan.

La Bohème -ooppera on yleisön mieleen. Teoksen teemat ovat meille kaikille tuttuja. Näytökset tarjoilevat muistiimme jääviä aarioita: Che gelida manina, Si, mi chiamano Mimi, Quando me´n vo’, Donde lieta usci. Duetto O soave fanciulla suorastaan räjäyttää musiikillisen pankin.

Tampereen Oopperassa viime lauantaina ensi-iltansa saanut Giacomo Puccinin merkkiteos osoitti jälleen kerran vaikuttavuutensa. Libretto on paljon muutakin kuin kevyttä lätinää rakkaudesta tai rakkaudettomuudesta. 2000-päisestä yleisöstä moni liikuttui kyyneliin, kun kertomuksen hauras sankaritar Mimi antoi henkensä.

La Bohèmen musiikki tekee korville hyvää. Koko sävellys kylpee suurenmoisten melodioiden runsaudessa. Teos on kertakaikkisen kaunis alusta loppuun saakka.

Kapellimestari Alberto Hold-Garrido sai Tampere Filharmoniasta La Bohèmen herkkyyden kiitettävästi esille. Sinfoniaorkesterimme takaa oopperaesityksien musiikillisen korkean tason.

Jouni Rissanen on konkari valjastamaan Tampereen Oopperan kuoron ja lapsikuoron sekä Pirkanpoikien laulajat yhdeksi suurkööriksi. Tässä oopperassa kuoron osuus on toki varsin vähäinen.

Kari Heiskasen ohjaus on vahvan harkinnan ja ymmärryksen hedelmää.

”Ollaan niin boheemia, että…”

Boheemi-sana koki jossakin vaiheessa inflaation, kun niin moni halusi omalla päätöksellään olla boheemi.

Boheemiuskin kuuluu samaan kategoriaan kuin esimerkiksi karismaattisuus. Ei niitä ihmiselle tule, jos niitä ei luontaisesti ole.

Mainio olomuoto ja sitä kuvaava termi syntyivät Ranskan maalla, kun Henri Murger (1822-1861) kuvaili omaa ja muutamien tuttujensa elämää aluksi Le Corsaire -lehden jatkokertomuksessa ja myöhemmin Scènes de la vie de bohème -romaanissaan. Teoksesta tuli heti hitti, ja sitä käännettiin ahkerasti muille kielille.

Murgerin kuvaama ja synnyttämä boheemius syntyy pakottavasta halusta tehdä jotakin ennennäkemätöntä. Luomisen kasvuympäristönä on vapaus. Tahto on luja ja usko on piinkova. On myös sisäinen varmuus elämän ainutkertaisuudesta, siitä ettei elämää saa jättää elämättä. Vilu ja nälkä ovat ainaisia vieraita, mutta niin ovat myös onni ja sisällökäs elämä. Boheemi tietää, miten penniä venytetään ja miten velkojat pidetään loitolla.

Libretto on loistava! Se on Giacomo Puccinin ja kirjailijaduo Luigi Illican ja Giuseppe Giacosan kolmen yhteistyövuoden hedelmä.

Minulle nyt ja heti kaikki -mentaliteetti on kaukana boheemiuden kulta-ajasta. Boheemina ihminen kilvoittelee kohti asettamaansa tavoitetta. Ja kaikella on hintansa.

Murger kirjoittaa itsestään, kun hän kuvailee runoilija Rodolfon elämänjanoa ja -taistelua. Maalari Marcellolla, muusikko Schaunardilla ja filosofi Collinella on myös ollut aidot esikuvat.

Kvartetti elää kommuunissa, ja he luottavat siihen, että taidekin voi turvata leivän.

Koko ooppera kannustaa ihmisiä hankkimaan unelmia ja toteuttamaan haaveet.

Oopperoiden ikuinen teema on rakkaus. Sitäkin tässä teoksessa on kohtuullisesti, mutta ei imelästi. Päinvastoin.

La Bohème on tervetullut muistutus 2000-luvun ihmisille oikeasta lapsenuskosta asettaa jaloja tavoitteita ja luottaa niiden toteutumiseen. Elämä on värikästä ja siitä juopuu, kun sitä tarpeeksi nauttii.

Jesus Garcia loistaa äänellisesti

Runoilija Rodolfon osan tekevä amerikkalainen tenori Jesus Garcia ansaitsi kaikki bravo-huudot ja suosionosoitukset, jotka hän keräsi jo ensimmäisellä puoliajalla. Garcian lempeä ääni vahvisti sanomaa Rodolfon opettavaisesta elämänpolusta vilun ja nälän kautta sisäiseen mielen ja kehon rauhaan. Amerikkalaistenori on loistava valinta keskeiseen rooliin.

Arttu Kataja, Waltteri Torikka, Timo Riihonen ja Sauli Tiilikainen tekevät roolinsa taitavasti. He ovat tasalaatuinen onnistuneet.

Suvi Väyrynen ilmentää toisessa naisroolissa mukiinmenevästi niin Musettan ailahtelevuutta kuin lämmintä empatiaa.

Mimin osa on La Bohèmessa aina suurennuslasin alla. Sopraano Helena Juntunen on jees, mutta jotain syvällisempää otetta jäin kaipaamaan.

Erityisen kiitoksen haluan antaa lavastaja Janne Siltavuorelle ja lavastemestari Ville Juuriselle. Ammottava Tampere-talon näyttämö lavasteineen on eheä ja vaikuttava tapahtumaympäristö.

Oopperan kuvaamaa boheemielämää eletään 1830-luvun Pariisin taivaan alla.