Uutiset

Taksi Tampereen kaikkiin kyyteihin enimmäishinnoittelu

today1.3.2019

share close

Kaikissa Taksi Tampere -brändin alla ajavissa takseissa otetaan käyttöön enimmäishinnoittelu 1.3.2019 alkaen. Kaikissa ajetuissa matkoissa noudatetaan enimmäishinnoittelua riippumatta siitä, onko taksi otettu tolpalta, pysäytetty kadulta tai tilattu Taksi Tampereen välityskeskuksen tai mobiiliaplikaation kautta.

Muutos perustuu Kilpailu- ja kuluttajaviraston helmikuun alussa antamaan päivitettyyn ohjeistukseen taksialalle (siirryt toiseen palveluun). Virasto on linjannut, että enimmäishinnoittelusta mahdollisesti saatava kuluttajahyöty edellyttää lähtökohtaisesti, että enimmäishintaa sovelletaan kaikkiin samalla tavaramerkillä tarjottuihin kyyteihin. Ei siis vain silloin, kun taksi tilataan esimerkiksi sovelluksella tai puhelimitse.

Taksi Tampereen käyttämiin enimmäishintoihin ei tule nyt muutosta, vaan jatkossa hinnoittelu koskee myös muualta kuin välityskeskuksen tai mobiiliaplikaation kautta tilattuja tai otettuja kyytejä, jos taksi ajaa Taksi Tampereen brändinimen alla. Brändinimen näkee esimerkiksi auton kylkiteipeistä ja usein taksikuvusta. Taksi Tampereen enimmäishinnat löytyvät: https://www.taksitampere.fi/hinnat/

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%