Uutiset

Pirkanmaalla kolme kuntaa, jossa syntyneen ikäluokan koko on alle 15 lasta

today12.3.2019

share close

Kuva: Kuntien valtionosuusjärjestelmän
kehittämistarpeiden esiselvitys / Valtiovarainministeriö[/caption]

Vuonna 2017 Suomessa oli lähes 50 kuntaa, joissa syntyi alle 15 lasta. Pirkanmaalla alhaisen syntyvyyden kuntia oli kolme: Juupajoki, Kihniö ja Punkalaidun. Asia selviää kuntien valtionosuusjärjestelmän tulevaisuuden suuntaviivojen esiselvityksestä.

Alhaisen syntyvyyden kunnat ovat tyypillisesti asukasluvultaan pieniä ja sijaitsevat maakuntien reuna-alueilla. Ikäluokkien koon pieneneminen on haaste erityisesti perusopetuksen järjestämiselle. Käynnissä oleva muutoksen arvioidaan merkitsevän sitä, että lakisääteisten toimintojen järjestäminen voi tulevaisuudessa olla vaikea toteuttaa toteutua tasa-arvoisesti tai niiden toteuttaminen tulee erittäin kalliiksi. Laadukkaiden peruspalveluiden turvaaminen edellyttää joillakin alueilla väistämättä kuntien yhteistyötä. Selvityksessä todetaan, että rahoitusjärjestelmää tulee jatkossa arvioida myös siitä näkökulmasta, kannustaako se kuntia tekemään yhteistyötä palvelujen järjestämisessä. Opetustoimen näkökulmasta rahoitusjärjestelmän kehittämistarpeita on tärkeää arvioida samanaikaisesti toiminnallisten velvoitteiden toteuttamisedellytysten kanssa.

Kuntien valtionosuusjärjestelmän tulevaisuuden suuntaviivoja selvittänyt sihteeristö luovutti esiselvityksensä kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläiselle tiistaina 5.3.2019. Esiselvitystyössä on tarkasteltu kuntien peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmän kehittämistarpeita tilanteessa, jossa maakunta- ja sote-uudistus muuttaa merkittävästi kuntien tehtäviä ja taloutta. Lisäksi on tarkasteltu kuntien eriytymiskehitystä väestön, talouden ja opetuksen järjestämisen näkökulmasta. Selvitystyössä on kuultu laajasti kuntien sekä asiantuntijoiden näkemyksiä muun muassa työpajojen ja kaikille kunnille suunnatun kyselyn kautta. Näistä saatuja havaintoja ja kehittämisehdotuksia on nostettu esiin esiselvityksessä.

Lisää selvityksen tuloksista voi lukea Valtiovarainministeriön sivuilta -> 

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%