Eduskuntavaalien mielipiteet, Eduskuntavaalit 2019, Mielipiteet

Sami Kylmäläinen: Tulevat vaalit määrittelevät tavallisen suomalaisen kohtaloa pitkälle eteenpäin

Sami Kylmäläinen: Tulevat vaalit määrittelevät tavallisen suomalaisen kohtaloa pitkälle eteenpäin

Kevään 2019 eduskuntavaalit tulevat määrittelemään maamme tulevaisuutta poikkeuksellisella tavalla. Kohtalonkysymyksiä tulevat olemaan muun muassa ilmastotoimet, maahanmuutto ja sosiaaliturva. Linjauksien vetoa ei helpota lainkaan se, että nämä kolme suurta asiaa limittyvät monessa kohtaa toistensa kanssa. Ilmastonmuutos lisää suurella todennäköisyydellä siirtolaisuutta ja aiheuttaa painetta maahanmuuton osalta Suomeenkin. Maahanmuuton kasvu taas lisää painetta sosiaaliturvan leikkauksiin myös kantasuomalaisten osalta.

Maahanmuuton yhteydessä unohdetaan aivan liian usein mainita se tosiasia, että mitä enemmän otamme maamme sosiaaliturvan piiriin ihmisiä, sitä vähemmän meillä on sitä sosiaaliturvaa jaettavaksi suomalaisille. Edessä on väistämätön vastakkainasettelu.

Toinen toistaan mahtipontisemmat julistukset siitä, kuinka meidän tulee ottaa vastuuta ja edelläkävijän roolia ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa ovat saaneet jo surkuhupaisia piirteitä. Kukaan näistä julistajista ei missään vaiheessa mainitse näiden toimien hintaa, eikä etenkään sitä kuka sen hinnan maksaa. Ihmisten olisikin syytä pohtia, mitä uhrauksia heiltä tullaan jatkossa edellyttämään. Erityisesti, kun samalla kiinalaiset ja intialaiset saavat jatkaa hillitöntä saastuttamistaan.

Kaikessa päätöksenteossa meidän on syytä muistaa, että olemme ensisijaisesti suomalaisia ja meidän tulee ensimmäisenä pitää huolta suomalaisista. Me emme voi korjata kaikkia ympäröivän maailman ongelmia, emmekä ottaa suojiimme kaikkia maailman vääryyttä kärsineitä.

Oikea tapa lähestyä näitä ongelmia ei voi olla suomalaisen hyvinvoinnin ja yhteiskunnan rapauttaminen.

Sami Kymäläinen

eduskuntavaaliehdokas (ps),

Orivesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>